Koska suomalaiset palaavat Kiinasta? Ulkoministeriö salamyhkäisenä – vain oireettomat pääsevät lennolle: "Terveydentila tarkastetaan ennen lentoa"
Ulkoministeriö pyrkii avustamaan kaikkia Hubein maakunnasta tavoittamiaan suomalaisia, jotka ovat halukkaita palaamaan Suomeen koronaviruksen takia. Ulkoministeriö kertoo niukasti tietoja paluuaikatauluista. Tavoitteena on ollut saada suomalaiset Eurooppaan tämän viikon aikana.
Ruotsalaisviestimet ovat kertoneet, että tänään Eurooppaan palaa Ranskan järjestämä lento, jolla on ranskalaisten lisäksi kansalaisia myös muualta Euroopasta. Ulkoministeriön konsuliasioiden yksikön kriisitiimin vastuuvirkamiehen Raimo Pahkasalo ei kerro, onko mukana suomalaisia. Hän vetoaa yksityisyydensuojaan.
– Tässä on kyse henkilöiden turvallisuudesta ja myös heidän terveydestään. Nämä ovat perusarvoja, joita ministeriö kunnioittaa, emmekä voi kommentoida tällaisia tietoja.
Pahkasalon mukaan eri mailla saattaa olla tilanteessa erilaiset tiedotuslinjat. Pahkasalo toteaa kuitenkin sunnuntaina tehdyssä haastattelussa, että tavoitteena on ollut, että suomalaiset saataisiin pois Wuhanista tämän viikon aikana.
Matkustusilmoituksen tehneet on tavoitettu
Ulkoministeriöllä ei ole tietoa kaikista Kiinassa matkaavista suomalaisista, mutta ministeriöstä on tavoitettu esimerkiksi matkustusilmoituksen tehneitä henkilöitä.
– Emme tietenkään voi tietää kaikkia niitä henkilöitä, jotka ovat olleet Hubein provinssissa. Mutta meidän tiedossamme ei ole tällä hetkellä, että sieltä olisi kukaan tullut, Pahkasalo toteaa.
Suomalaiset halutaan kotiuttaa "mahdollisimman nopeasti"
Monet maat ovat lähteneet jyrkälle linjalle Wuhanista – ja ylipäätään Kiinasta palaavien matkustajien suhteen. Esimerkiksi Yhdysvallat ja Australia ovat evänneet kokonaan pääsyn niiltä, jotka ovat hiljattain matkustaneet Kiinaan.
Monet valtiot ovat myös ilmoittaneet laittavansa karanteeniin omien maidensa kansalaiset, jotka ovat palaamassa Kiinasta.
Mahdolliset rajoitukset Suomeen tulisivat terveysviranomaisilta
Pahkasalo kertoo, ettei ulkoministeriö voi asettaa rajoituksia Suomeen samanlaisia rajoituksia koronaviruksen takia.
– Se ei ole ulkoministeriön toimivallan alla. Meidän toimivaltamme ulottuu ulkomaille. Se on sitten Suomen terveysviranomaisten asia. THL ja sosiaali- ja terveysministeriö koordinoivat tätä asiaa, Pahkasalo toteaa.
THL:n terveysturvallisuuden osaston päällikkö totesi eilen MTV Uutisille, ettei pidä hyvänä ajatuksena rajoittaa maahan pääsyä tai lentoja.
Muiden maiden lentoja hyödynnetään
Yksittäisten suomalaisten mahdollisessa evakuoinnissa aiotaan hyödyntää muiden maiden järjestämiä kotiutuslentoja.
– Tässä ollaan tiiviissä yhteistyössä EU-maiden ja muiden Pohjoismaiden kanssa. Koska puhutaan niin pienestä määrästä ihmisiä, niin ei olisi tarkoituksenmukaista järjestää omia kotiutuslentoja. Muut maat ovat tarjonneet paikkoja niille lennoille, joita he ovat järjestäneet, Pahkasalo kertoo.
Vain oireettomana pääsee kotiutuslennolle
Mikäli suomalaiset päätyvät muiden maiden järjestämille lennoille, he joutuvat toimimaan kyseisen maan lennolle asettamien sääntöjen mukaan.
– Heille on ilmoitettu se, että eri maissa on omat tartuntatautimääräyksensä ja mahdolliset karanteenimääräykset ja he joutuvat niitä määräyksiä noudattamaan. Niihin eivät voi Suomen viranomaiset, eikä ulkoministeriö ottaa kantaa, Pahkasalo toteaa.
Lähtökohtana on se, että kotiutuslennolle lähdetään terveenä.
– Heidän tulee olla oireettomia. Terveydentila tarkastetaan turvallisuuden vuoksi ennen lentoa.
Pahkasalon tiedossa ei ole tapauksissa, joissa kotiutettavan matkustajan pääsy lennolle olisi evätty.
– Tällaista meidän tiedossamme ei ole.
Tilannetta seurataan tiiviisti ja yhteistyössä muiden maiden kanssa.
– Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja seurataan tilannetta koko ajan.
Juttua muokattu 2.2. kello 13.54. Muutettu otsikkoa ja lisätty tieto Ranskan palautuslennosta.
Juttua muokattu 2.2. kello 14.15. Selvennetty paluuaikataulutietoja. Lisätty tieto siitä, että ulkoministeriö ei kerro, milloin suomalaiset palaavat. Lisäksi lisätty tieto siitä, että tavoitteena on ollut palauttaa suomalaiset tämän viikon aikana ja nimenomaan Hubein maakunnasta.
Uusimmat
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
Lataa lisää