Kiinassa uraa luova huippuohjaaja Renny Harlin paljastaa asian jota kaipaa eniten Suomessa: "Tämä on niin mahtavaa"

Renny Harlin herkistyi kyyneliin SuomiAreenan lavalla:"Se oli hienoin hetki minun elämässä" 4:37
Renny Harlin herkistyi kyyneliin muistellessaan uransa huippuhetkeä

Renny Harlin kaipaa Suomesta erityisesti hiljaisuutta. 

Elokuvaohjaaja Renny Harlin on viime vuosien aikana luonut uutta uraa Kiinassa. Harlin aloitti uransa Hollywood-ohjaajana 1980-luvulla, mutta viisi vuotta sitten hän siirtyi työskentelemään kiinalaisen elokuvateollisuuden pariin. 

Tällä hetkellä 60-vuotias Harlin vierailee Suomessa kiinalaisen naisystävänsä Kay Huangin kanssa. Porin SuomiAreenaan vierailulle saapunut ohjaaja kertoo yrittävänsä päästä käymään Suomessa kahdesti vuodessa, aina joulun sekä kesällä joko juhannuksen tai rapukauden aikoihin, mutta nyt viimeisestä vierailusta on kulunut jo vuosi. 

– Tämä on niin mahtavaa. Tätä Suomen luontoa kun katsoo, niin ei tällaista vain voi olla. Ja se hiljaisuus täällä erityisesti. Sitä ei niinkun tajua, ennen kuin on täällä ja illalla kuuntelee ja katselee, että miten voi olla näin hiljaista ja rauhallista.

– On tottunut siihen, että asuu jossain Pekingissä, missä asuu joku 35 miljoonaa ihmistä, niin siellä on aina vaan semmoinen ääni olemassa. 

Harlin myöntää ikävöivänsä Suomea ja kertoo, että häneltä on usein kysytty sitä, näkisikö hän itsensä muuttamassa takaisin kotimaahansa jonain päivänä. 

– En usko, että asuisin Suomessa, mutta tänne on aina ihana tulla. 

Ohjaajalla on kesämökki Haminan seuduilla, jota hän ylistää vuolain sanoin. Tuolla Harlin tuntee, että hänen sydämensä todella kuuluu sinne. 

– Mutta voisinko asua siellä pysyvästi, tai Helsingissä tai jossain päin Suomea, niin todennäköisesti en. 

Harlinin naisystävä Huang vierailee tällä hetkellä toista kertaa Suomessa ja on miehen mukaan rakastunut siihen päätä pahkaa. Harlin kertoo pariskunnan vierailleen edellisenä päivänä Muumimaailmassa, joka oli ollut Muumeja rakastavalle Huangille unelmien täyttymys. Lisäksi Harlin paljastaa Huangin mieltyneen hyvin tiukasti erääseen suomalaiseen perinneruokaan. 

– Hänen suomalainen lempiruokansa on lohikeitto, Harlin naureskelee. 

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat