Renny Harlin suunnittelee menestyselokuvalleen jatko-osaa – Hollywood-tähti Samuel L. Jackson mukana ideassa: "Hän tekisi sen mielellään"

Kevennysmies yllätti Renny Harlinin 2:12
Vuonna 2016 Renny Harlin oli yksi Suomen Saturday Night Liven tähtijuontajista.

Elokuvaohjaaja Renny Harlin suunnittelee 90-luvulla menestyneen The Long Kiss Goodnight toimintaelokuvan jatko-osaa.

Suomalainen elokuvaohjaajaa Renny Harlin kertoi The Hollywood reporter -lehden haastattelussa kiinalaisten rahoittajien ja tuottajien ottaneen puheeksi hänen ohjaaman The Long Kiss Goodnight -menestyselokuvansa jatko-osan.

Elokuvaa tähdittäisi päähenkilöä ensimmäisessä elokuvassa näytellyt Hollywood-tähti Samuel L. Jackson.

– Juttelen Samin kanssa siitä paljon. Sam sanoi olevansa sata prosenttisesti mukana. Hän tekisi sen mielellään, Harlin kertoo lehdelle.

Harlinilla olisi jatko-osalle jo tarinakin suunniteltuna.

Hänen ex-vaimonsa Geena Davisin näyttelemä hahmo kuolisi elokuvan alussa, jonka jälkeen tarina rakentuisi pitkälti elokuvassa nähdyn nyt jo aikuiseksi kasvaneen lapsen tarinassa.

Parikymppinen nainen saa yllättävän paketin kotiin, minkä jälkeen pahikset yrittävät jahdata häntä. Hänen täytyisi ottaa yhteyttä Samuel L. Jacksonin roolihenkilöön.

– Tämän jälkeen siitä muodostuu matkaelokuva, mutta nyt pakomatkalla ovat Sam ja Geenan tytär, Harlin kuvailee juonta.

Harlin kuitenkin sanoo haastattelussa elokuvatuotantojen prosessien olevan pitkä Hollywoodissa.

Lue myös:

    Uusimmat