Mainos

Kiinan tulvia yritetään estää räjäytyksin

Kiinan viranomaiset valmistautuvat räjäyttämään auki maanvyöryjen tukkiman jokiuoman Beichuanin piirikunnassa. Paikalle muodostunut järvi uhkaa tulvillaan lähiseudun asukkaita.

Yli 100 000 ihmistä on jo evakuoitu joen alajuoksulta. Uutistoimisto Xinhuan mukaan 1,2 miljoonaa ihmistä on uhattuna, jos järven suojavallit murtuvat hallitsemattomasti.

Kiinan televisiossa näytettiin kuvaa 1800 sotilasta ja poliisista, jotka saapuivat Jianjoelle pitkän vuoristossa kulkemansa patikkamatkan jälkeen. Sotilailla on määräys räjäyttää osa joen tukoksista.

Kyseessä on yksi noin 35:stä järistyksen synnyttämästä järvestä, jotka voivat aiheuttaa suuria ongelmia jos niiden vallit murtuvat.

Kahden viikon takaisen järistyksen uhrien määrä on noussut yli 65 000:n. Kuolleita tai kateissa on noin 88 000 ihmistä. Loukkaantuneita on 360 000.

Tuhannet jälkijäristykset ovat haitanneet pelastustöitä. Tähän asti voimakkain 6,4 richterin järistys tappoi sunnuntaina kahdeksan ihmistä Sichuanin maakunnassa ja tuhosi kymmeniätuhansia koteja.

Sadekausi huolestuttaa kodittomia

Mianyangin kaupungissa elämä on alkanut ainakin jossain määrin palailla normaaleihin uomiinsa. Kaupat olivat tänään auki ja kaduilla kuhisi ihmisiä. Kaikki ei kuitenkaan ollut ennallaan.

Kaupungin urheilustadionilla tungeksi edelleen tuhansia kodittomiksi jääneitä ihmisiä. Satojen kadoksissa olevien nimet ja kuvat kertovat puolestaan omaa kieltään stadionin läheisyyteen pystytetyillä tauluilla.

- Ei ole mitään tietoa siitä, kauanko vielä joudumme olemaan täällä. Jo nyt tämä tuntuu vuosilta, kertoi maanviljelijä Zhu Huajun. Hänen 14-vuotias tyttärensä menetti molemmat jalkansa jäätyään sortuneen koulurakennuksen alle.

Monet kodittomaksi jääneet ovat eniten huolissaan siitä, miten he selviävät kuukausien sadekaudesta teltoissa.

Romahtaneet koulut puhuttavat yhä

Romahtaneiden koulurakennusten suuri määrä on ollut Kiinassa jatkuva puheenaihe järistyksen jälkeen. Viranomaisten yrittivät tänään siirtää huomion pois romahtaneista kouluista ylistämällä "sankarillisia" opettajia, jotka riskeerasivat henkensä pelastaakseen oppilaita.

Kiinalaislehtien mukaan kuolleista noin 6600 oli koululaisia ja opettajia, jotka murskaantuivat sortuneiden rakennusten alle.

Opetusministeriön mukaan sankariopettajista ja -oppilaista tehdään tutkimus, ja jatkossa heidän teoistaan kerrotaan esimerkkinä.

Viranomaiset ovat luvanneet maanlaajuisen tutkimuksen koulujen kunnosta, mutta ainoastaan niillä alueilla joilla järistykset ovat tavallisia. Hatarista rakennuksista vastuussa olevia on myös luvattu rangaista.

Mianzhussa yhden koulun surmansa saaneiden oppilaiden vanhemmat marssivat eilen vaatien tutkimuksia. Paikallinen kommunistisen puolueen edustaja vetosi polvillaan vanhempiin, jotta nämä eivät veisi asiaa pidemmälle - turhaan.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.