Nyt kolmevuotias kiinalaistyttö oli syntynyt ylimääräisten peukaloiden kanssa. Anatominen virhe oli kulkenut suvussa viiden sukupolven ajan, mutta heikon taloudellisen tilanteen vuoksi perhe ei ollut aiemmin hakenut asiaan lääketieteellistä apua.
Taapero pääsi leikkaukseen Central Hospital of Shenyang Medical College -sairaalassa Kiinassa. Leikkauksen tehnyt kirurgi lupasi vanhemmille, ettei operaatio aiheuttaisi ongelmia lapsen kehitykseen.
Leikkaus oli haastava, sillä kirurgit eivät olleet aluksi varmoja, mitkä sormet olisi jätettävä paikoilleen ja mitkä olisi poistettava. Lisäksi ongelmia aiheutti oikean kulman tuottaminen sormiin.
Onnistunut lopputulos tyydytti lääkäreitä ja vanhempia
Kirurgit kuitenkin onnistuivat operaatiossaan. Ylimääräiset sormet poistettiin, tytön peukalot suoristettiin ja niiden luut ohjattiin kasvamaan oikeaan suuntaan. Niin lääkärit kuin vanhemmat ovat tyytyväisiä lopputulokseen.
Lääkärit toivovat, että nyt lapsi voi kasvaa ilman monisormisuuteen liitettyä negatiivista leimaa.
Monisormisuus kulkee usein geeneissä
Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.
Lääkärit eivät kertoneet, mikä tila aiheutti ylimääräisten sormien kasvun. Anatomisen poikkeavuuden voi aiheuttaa esimerkiksi polydaktylia eli monisormisuus. Peukaloissa ilmenevää monisormisuutta esiintyy yhdellä tuhannesta tai kymmenestätuhannesta, kertoo Medical News Today. Monisormisuus kulkee usein geeniperimässä.
Erityisesti peukaloissa ilmenevän monisormisuuden hoito voi olla vaikeaa, sillä ylimääräinen peukalo saattaa vaikuttaa toisen peukalon toimintaan.
Kiinalaistytön tapauksessa ongelmia ei ole ilmennyt, vaikka lapsen leikkauksesta on kulunut kuukausia.
Lähteet: The Sun, Metro UK, Medical News Today
Uusimmat
-
06:48
Jesse Puljujärvelle kostettiin – sai Oliver Kapasen nauramaan
-
06:27
Pia sai viisi keskenmenoa – gynekologin loukkaavat sanat eivät unohdu koskaan
-
06:23
Fifalle jysähti kova valitus puhuttaneesta tempusta – Veikkausliiga osallisena
-
06:16
Jopa 200 häiriökäyttäytyvää suomalaista tarvitsisi lähestymiskiellon ruokakauppaan: "Vilautetaan puukkoa tai asetta"
-
06:06
Hurrikaanit ovat aiempaa voimakkaampia – tutkija kertoo, miksi
-
06:04
Vastustajat alkaneet kavahtaa tätä tähteä SM-liigassa – "Harvoin on yhden pelaajan arvo noin iso"
-
06:00
WP: Israel kohdistaa vastaiskunsa Iranin sotilaskohteisiin
-
05:42
Stubb vierailee Norjassa
-
05:34
YK:n turvallisuusneuvosto huolissaan Libanonin rauhanturvaajista
-
05:26
Nivalassa palaa suuri pienkonemyymälä – palomestari: Tuhoutuu täysin
-
23:20
Anton Lundell räväytti – NHL:ssä mieletön 15 maalin ottelu
-
22:58
Tutkija ydinaseharjoituksesta: Suomi ehkä haluaa pitää roolinsa salassa
-
22:03
HS: Ryhmä suomalaissijoittajia estänyt Helsingin areenan halliyhtiötä ajautumasta konkurssiin
-
21:40
Ville Husson karu kohtalo selvisi
-
21:15
Italia alkoi siirtää siirtolaisia keskuksiin Albaniassa
-
21:15
Seksi on ollut mukana Ensitreffit-Jennin ja Jyrkin suhteessa alusta asti – himot voivat yllättää vaikka lenkillä
-
20:55
Kylian Mbappé jyrähtää Ruotsissa uutisoidusta raiskaustutkinnasta
-
20:53
Stora Enso joutui Ruotsissa tikunnokkaan maksuviivästyksistä
-
20:44
Israel sanoi vastaavansa voimakkaasti Hizbollahin iskuun
-
20:27
Kiina: Sotaharjoitukset Taiwanin ympärillä olivat "varoitus saaren itsenäisyyttä ajaville tahoille"
-
Lataa lisää