Kielteisten päätösten määrä laskenut toimeentulotuessa – myös ruuhka helpottunut

Kielteisten päätösten määrä perustoimeentulotuen hakemuksissa on laskenut. Kelan tietojen mukaan vuoden alussa liki kolmannes kaikista hakemuksista hylättiin. Maaliskuun loppuun mennessä hylkypäätöksen saaneiden hakemusten osuus oli laskenut noin 18 prosenttiin.

Kelan toimeentuloturvaetuuksien osaamiskeskuksen päällikkö Tomi Ståhl kertoo, että saaduista oikaisupyynnöistä noin 40 prosenttia oikaistaan myönteisiksi.

– Tämä johtuu useimmiten siitä, että asiakas on toimittanut selvityksen elinkustannuksistaan, Ståhl sanoo.

Kela on saanut arvokasta palautetta erityisesti kuntien äänekkäimmiltä sosiaalityöntekijöiltä, Ståhl lisää ja painottaa, että mittasuhteiltaan valtava siirtoprosessi vaatii vielä töitä.

– Meillä on vielä hieman parantamisen varaa, mutta ei paljoa, Ståhl sanoo.

Perustoimeentulotuki siirrettiin kunnilta Kelan hoidettavaksi vuoden alussa.

Kela tekee ongelmista sisäisen arvioinnin

Pääjohtaja Elli Aaltonen kertoo, että Kela tekee sisäisen arvioinnin asiaan liittyvistä ongelmista. Helpottaakseen käsittelyruuhkia Kela on palkannut tänä vuonna 300 uutta työntekijää.

– Olemme myös irrottaneet työvoimaa muista etuuksista ja tehneet talkoopäiviä ja viikonlopputöitä, Aaltonen kertoo.

Ruuhka on alkanut helpottaa, sillä viikolla 16 hakemukset käsiteltiin keskimäärin 4,4 päivässä.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on esittänyt, että Kelan tulee hyvittää asiakkailleen haitta, joka on aiheutunut siitä, että heidän perustoimeentulotukihakemuksensa käsittely kesti yli lakisääteiset seitsemän päivää.

Kela vastasi esitykseen ilmoittamalla maksavansa 25–150 euron korvauksen asiakkaille, jotka ovat saaneet myönteisen perustoimeentulotukipäätöksen. Hyvitysten kokonaissumma on noin 4,7 miljoonaa euroa.

– Kela on pahoillaan siitä, ettei perustoimeentulotuen toteutusvaihe onnistunut kuten oli suunniteltu, Aaltonen sanoo. 

Korjattu aiempaa uutista: Saaduista oikaisupyynnöistä myönteisiksi oikaistaan noin 40 prosenttia, ei noin puolet. Kela täsmensi antamiaan tietoja.

Lue myös:

    Uusimmat