Kian sähkö-Nirolla pääsee yli 450 kilometriä yhdellä latauksella: "Mukava, vaivaton ja liukas peli"

Audi e-tron on saksalainen premium-sähköauto 2:11
Audi e-tron on saksalainen premium-sähköauto.

Kia e-Niron hintaluokassa 450 kilometrin toimintamatka on vahva valtti, kirjoittaa Kauppalehden Jussi Turtiainen.

Kia sähköistää mallistoaan vauhdilla. Kuusi versiota on jo myynnissä. Seuraavaksi ilmestyy täyssähköinen e-Niro hybridin ja ladattavan hybridin jatkoksi. C-segmentin crossover on merkin toinen täyssähköauto Soul EV:n lisäksi. E-Niron jälkeen ensi kesänä on vuorossa Ceed SW:n ladattava hybridi.

Kian Euroopan myynnistä 11,2 prosenttia on sähköisiä malleja. Ensi vuonna tavoitteena on 15–20 prosenttia. Yhtiön Euroopan osaston operatiivisen johtajan Emilio Herreran mukaan vuoteen 2022 mennessä ilmestyy 14 uutta sähköistä Kiaa.

– Parin vuoden päästä sähköautojen yli 500 kilometrin toimintamatka on arkea. Siinä kehityksessä olemme vahvasti mukana, Herrera sanoi.

Suomeen e-Niro saapuu keväällä. Se hinnoitellaankin vasta ensi vuoden puolella. Ruotsissa malli maksaa lähes 45 000 euroa ja Saksassa 35 000 euroa. Samaa tekniikkaa käyttävän pienemmän Hyundai Kona electricin saa Suomessa 43 000 eurolla. Näillä mittareilla sähkö-Nirosta joutunee pulittamaan meillä päälle 50 000 euroa.

Hinta ratkaisee e-Niron menestyksen. Jos se pysyy 50 000–55 000 euron haarukassa, kauppa varmaan käy.

E-Niron valttina on uudella realistisemmalla WLTP-normilla tehtaan lupaama 455 kilometrin toimintamatka täydellä latauksella. Kaupunkiajossa autolla saattaa päästä jopa 655 kilometriä. Matkat saavutetaan 64 kWh:n akustolla. Pienemmällä akustolla varustettua versiota ei tuoda Suomeen. Niron kilometreihin päästään nykyään vain reilusti kalliimmilla peleillä.

Hyvään varusteluun kuuluvat monet kuljettajan avustimet, kuten mukautuva kaistanpito, etutörmäysvaroitin, vireystilan valvonta ja mukautuva vakionopeuden säädin.

Käytännöllinen hukkalämpöä tallentava ilmalämpöpumppu lämmittää ja jäähdyttää ja säästää energiaa.

Ajotapaa voi tehostaa ja toimintamatkaa pidentää älykkäällä jarrutusenergian talteenotolla, ennakoivalla energianohjauksella ja moottorijarrutuksen ohjauksella. Ajomukavuutta lisäävä älykäs jarrutustoiminto hoituu ohjaupyörän takana sijaitsevista säätimistä. Niillä pelaaminen vaatii totuttelua.

Ulkoa sähköversio erottuu etumaskista, johon latauspistoke on upotettu, puskureista ja sinisistä pikkulisukkeista.

Sisältä kojelautaa on hieman muokattu ja viihtyvyyttä lisätty tunnelmavaloilla. Kosketusnäytöllä ohjataan tärkeimpiä ominaisuuksia. Se näyttää myös akuston tilan ja ajotyylin vaikutuksen toimintamatkaan. Matkustamo on mukavan väljä, tosin leveä keskikonsoli vie edessä hieman jalkatilaa.

Ajettavuus

Sopiva ajoasento löytyi melko kätevästi. Ohjauspyörän pinta sihahteli käsissä uutuuttaan, mutta laitetta oli silti kiva pidellä. Mittaristo avautui näkösälle hyvin paria liian pientä näyttöä lukuunottamatta. Vimpaimet sijoittuivat oikein ulottuville. Sitten vaihderullasta D silmään ja kaasua. Auto kiihtyi sähäkästi. Ohitukset sujuivat vilauksessa. Voimaa ja vääntöä riitti. Kovassa vauhdissa matka eteni äänettömästi vailla rengasmelua tai tuulensuhinaa. Tällaisesta saa yleensä nauttia vain huippuluokassa.

Matkustamon alle levitetyn akuston vuoksi painopiste on matalalla. Siksi e-Niro kulki tukevasti ja huojumatta mutkissa. Jos halusi säästää virtaa, niin neljästä ajotilasta eco päälle. Meno oli sillä hieman tuhnua, joten piti heittää lopulta sportille. Jo ajo maistui. Ohjaustuntumakin parani. Crossoveriksi uutuus otti tien pomput kiitettävästi. Vain terävimmät kurtut napauttivat.

E-Niro osoittautui varsin mukavaksi, vaivattomaksi ja liukkaaksi peliksi.

Lue myös:

    Uusimmat