Mainos

KHO ei tutki kaasuputkivalitusta

Korkein hallinto-oikeus on päättänyt jättää Nord Streamiin kaasuputki-hankkeeseen liittyvän valituksen tutkimatta.

Valtioneuvosto oli antanut viime vuonna suostumuksensa kaasuputkihankkeelle. Valittaja vaati tämän päätöksen kumoamista, mutta KHO jätti valituksen tutkimatta.

KHO:n mielestä valtioneuvoston päätös ei vaikuta valittajan etuun tai oikeuteen eli valittaja ei ollut asianosainen. Lain mukaan valtioneuvoston päätöksistä voivat valittaa vain asianosaiset.

Samassa yhteydessä KHO hylkäsi saman hakijan kaksi muuta valitusta. Jo aiemmin työ- ja elinkeinoministeriö ja valtioneuvosto olivat hylänneet hakemuksen kaivosvaltausluvasta ja talousvyöhykkeen hyödyntämisestä. KHO oli samalla linjalla. Osa kaivosvaltauksesta olisi osunut kaasuputken reitille.

KHO:n tänään antaman päätöksen mukaan hakemukset oli jätetty muusta syystä kuin kaivosasiasta. Lisäksi hakijan selvitykset muun muassa merenpohjan kaivoskivennäisistä ja tutkimustöistä olivat puutteellisia ja epäuskottavia.

KHO viittasi työ- ja elinkeinoministeriön aiempaan päätökseen, jonka mukaan hakija on kertonut Venäjän viranomaisten ottaneen yhteyttä ja tarjoutuneen hyvittämään hakijalle, jos tämä vetää hakemuksensa pois. Ministeriön mukaan hakija oli pyytänyt vastikkeeksi, että Venäjä aloittaisi neuvottelut Karjala-kysymyksestä ja aluepalautuksista.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.