KHL:n hallituksessa jatkava Jari Kurri: Aasian suunnassa on valtava potentiaali

Jokerien omistaja Jari Kurri kuuluu jatkossakin KHL-jääkiekkoliigan johtokuntaan. Hän on siis aitiopaikalla kuulemassa ja näkemässä sekä suunnittelemassa tulevaa.

Myös KHL muuttuu, mistä tuoreimpana esimerkkinä on slovakkiseura Slovanin ero liigasta. Näin Leijonille kaksi kertaa MM-kultanäyttämönä toimineella Bratislavan areenalla ei toistaiseksi pelata KHL-sarjaa.

- Jos homma ei toimi, sillä on seurauksensa. Pari vuotta sitten Zagreb ja Lada jätettiin pois, Kurri muistutti.

Joukkuemäärän kasvattamista on ennakoitu, minkä Kurrikin selvästi tietää.

- Aasian suunnassa on valtava potentiaali ja suurta mielenkiintoa KHL:ään. Joskus jatkossa siellä voisi olla oma Aasian KHL-lohkonsa, kuten on myös keskellä ja lännessä.

- Pitkään on spekuloitu, että josko Ranskasta, Saksasta, Sveitsistä tai Englannistakin liittyisi tulokas KHL:ään. Mutta asioiden pitää olla kunnossa, Kurri sanoi.

Jääkiekkofanien jättiunelma voisi olla kilpailevien liigojen kohtaaminen, kuten aikoinaan Neuvostoliiton ja kanadalaisten pelit ikimuistoissa sarjoissa. Kenties NHL-legenda Kurri toimii asiassa osaltaan sillanrakentajana?

- Ei ole suljettu pois, että KHL ja NHL joskus kohtaisivat, sillä jääkiekko on globaali laji ja bisnes. NHL ehti jo aikanaan väläyttää suunnitelmiaan Eurooppaan laajentumisesta, Kurri maalaili.


Lue myös:

    Uusimmat