Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suosittelevat rokotusjärjestyksen muuttamista siten, että pahimmille ilmaantuvuusalueille annettaisiin aluksi enemmän rokotteita. Kansanedustajilla on asiasta eriäviä näkemyksiä.
Hallitus kokoontuu tänään pohtimaan muutoksen tarpeellisuutta.
– Rokottaminen ei ole mitään tulipalojen sammuttamista, vaan se on pitkäjänteinen prosessi, jossa rokotejärjestykseen täytyy sitoutua. Muutenkaan en pidä hyväksyttävänä ratkaisua, jossa lopetettaisiin muun maan rokottaminen ja siirryttäisiin rokottamaan esimerkiksi Helsingin ja Turun alueita, sanoo keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä MTV:n Uutissamussa.
– Tietysti jos meille tulee joitakin erityiseriä rokotteista, voi olla ihan paikallaan, että niitä ohjataan esimerkiksi pahimmille epidemia-alueille, Kärnä huomauttaa.
Lue myös: Muuttuuko rokotusjärjestys? Nämä sairaanhoitopiirit kuuluisivat piikkien uusjaon voittajiin ja häviäjiin
Laumasuoja saavutettaisiin nopeammin?
Asiantuntijat ovat sitä mieltä, että laumasuoja saavutettaisiin nopeammin rokotusjärjestyksen muuttamisella.
– Pidän sitä aika mielenkiintoisena. Itse ensimmäisenä nostin esille rokotusjärjestyksen alueellisen painottamisen silloin kun Meri-Lapissa oli paha tilanne. Muutenkin tuli esityksiä siitä, että voitaisiin rokottaa raja-alueita Ruotsin ja Norjan tuntumassa. Tällöin KRAR ja THL tyrmäsivät sen vedoten tasa-arvoon ja siihen, että prosessi olisi hidas. En näe, että tilanne on tässä millään tavalla muuttunut, Kärnä toteaa.
