Kesällä 2020 Emma Salomaa ja Shane Wirkes olivat onnensa kukkuloilla. Kaksosraskaus oli edennyt yli puolen välin ja haaveet sekä suunnitelmat seuraaville kahdellekymmenelle vuodelle olivat kirkkaina mielessä. Sitten rakenneultrassa ilmoitettiin, että synnytys on jo alkanut, eikä mitään olisi tehtävissä, jotta pienet pojat voitaisiin pelastaa.
Espoolaiset Emma Salomaa ja Shane Wirkes eivät koskaan unohda kesäkuista rakenneultrapäivää vuonna 2020. Pari odotti esikoisiaan ja oli onnensa kukkuloilla.
Keskenmenon kokeneiden päivää vietetään 15.10.
Ultraäänitutkimuksessa onni ja seuraavalle kahdellekymmenelle vuodelle punotut unelmat murenivat kertalaakista.
– Lääkäri näki, että toisen vauvan jalka oli jo synnytyskanavassa ja sanoi, että tämä lapsi syntyy nyt. Siirryimme sairaalaan, jossa meille todettiin, että tilanne on todella paha, että jos vauvat nyt syntyvät, he kuolevat. Heitä ei voinut auttaa mitenkään, Emma sanoo kyynelten virratessa hänen kasvoillaan.
Kyseessä oli pariskunnan ensimmäinen raskaus, joka oli siihen päivään saakka edennyt normaalisti ja kaikin puolin hyvin.
– Uutinen oli todella suuri järkytys, koska en ollut koskaan kuullut myöhäisistä keskenmenoista. Raskauden alussa olin pelännyt keskenmenoa, mutta viikon 12 jälkeen tunsin olevani turvassa, koska joka paikassa toitotettiin, ettei keskenmenoja sen jälkeen käytännössä enää tapahtuisi, Emma kertoo.
Seuraavana päivänä Emma synnytti kaksi pienenpientä poikaa, identtiset kaksoset, jotka hän ja Shane nimesivät Arvoksi Shanen lempisäveltäjän mukaan ja Toivoksi Emman isoisän mukaan.
– Pidimme Toivoa ja Arvoa syleissämme ja otimme heistä valokuvia. Vauvat olivat aivan hiljaa, sillä sen ikäisillä ei ole vielä kunnolla esimerkiksi keuhkot kehittyneet.
– Sitten noin puoli tuntia synnytyksestä pojat kuolivat syliimme.
Lue myös: Mistä keskenmeno johtuu? Miltä se näyttää? Gynekologi vastaa: "Osa tapahtuu niinkin varhain, ettei nainen edes tiedä olevansa raskaana"
Alla omenapuun
Ruumiinavauksen jälkeen Toivo ja Arvo tuhkattiin, mutta vanhemmat eivät halunneet heitä haudattavan muistolehtoon, jonne monet muut vauvat on haudattu yhteistuhkauksen jälkeen.
– Emme kuulu kirkkoon, joten emme halunneet poikiamme sinne. Sitten vanhempani onneksi kysyivät, haluaisimmeko haudata pojat heidän mökilleen, Emma kertoo.
Siellä, Emmalle ja Shanelle tärkeässä paikassa, ison kiven vierellä kasvaa nyt omenapuu.
– Se istutettiin Arvon ja Toivon tuhkien päälle, Emma kertoo.
– Mökistä on tullut poikien haudan myötä meille ja perheillemme entistäkin merkityksellisempi paikka. Siellä voimme olla heidän kanssaan, Shane kertoo.
Lue myös: Odotettu raskaus alkoi, mutta lääkärin soitto murensi kaiken – lokakuussa Marian tytön sydänäänet vaimenivat: "Lupasin hänelle, että kun sinä olit niin rohkea, niin minäkin olen"
Tyhjä syli
Arvon ja Toivon ennenaikaisen syntymän ja kuoleman syyksi epäillään ruumiinavauksen perusteella Emman kohtutulehdusta.
– Vauvat olivat täysin terveitä, mutta sikiökalvot olivat tulehtuneet ja sen ajateltiin käynnistäneen synnytyksen ennen aikojaan. Minulla ei ollut mitään oireita, synnytys vain oli yhtä äkkiä alkanut.
Tapahtuneen myötä Emma ja Shane tunsivat, ettei jäljelle jäänyt enää toivoa tai tarkoitusta. Perheen piti kasvaa kerralla nelihenkiseksi, mutta lopputuloksena olikin tyhjä syli.
– Se oli musertavaa. Olimme olleet niin innoissamme raskaudesta ja ajatelleet, ettemme voi olla onnellisempia. Sitten olimme saaneet tietää, että saamme kaksoset ja olimme ikionnellisia. Suunnittelimme seuraavaa 20 vuotta yhteisestä elämästämme ja mietimme sitä jatkuvasti. Millään muulla ei ollut merkitystä, Shane kertoo.
– Kun raskaus sitten keskeytyi ja menetimme pojat, oli se sitäkin raskaampaa, koska kaikki se katosi. Ei ollut mitään, mihin tarrata kiinni. Oli vain pimeää.
Isänä ja aviomiehenä Shane tunsi vastuukseen olla vahva tuki Emmalle, koska tämä joutui käymään menetyksen läpi myös fyysisesti.
– Se taas mahdollisti eräällä tavalla omien tunteiden ja kivun blokkaamisen. Meni kaksi vuotta ennen kuin olin lopulta valmis käsittelemään traumaa itse.
Lue myös: Matkalla sairaalaan Meri-Jennika sai kuulla pienen poikansa kuolleen – Konsta ei koskaan nähnyt toista kesää: ”Hän alkoi olla tietyllä tavalla valmis”
Valoa tunnelin päässä
Emma ja Shane päätyivät yrittämään uutta raskautta vain muutamia kuukausia poikien syntymän ja kuoleman jälkeen.
– Olimme varautuneet kahteen vauvaan ja sitten ei tullut yhtäkään. Tyhjän sylin tunne oli niin voimakas, ettemme halunneet odottaa pidempään, Emma kertoo.
Uusi raskaus alkoi. Emma ja Shane olivat varovaisen toiveikkaita ja tunsivat, että valoa oli jälleen näkyvissä tunnelin päässä.
Varhaisultrassa sydämet särkyivät jälleen.
– Varasin yksityiselle ajan kahdeksannelle raskausviikolle ja siellä selvisi, että alkio oli kuollut jo pari viikkoa aiemmin tai sitten sen sydän ei koskaan ollut alkanutkaan sykkiä, sillä alkio oli niin kovin pieni niille viikoille. Kyseessä oli keskeytynyt keskenmeno, Emma sanoo.
– Se oli kova paikka ja siitä alkoi pelko, että saammeko koskaan eläviä lapsia. Fyysisesti toinen keskenmeno ei ollut yhtä raskas kuin ensimmäinen, koska raskaus oli ollut niin alussa ja vuoto alkoi itsestään.
Lue myös: Lapsella diagnosoitu vakava sairaus paljasti Maijun ja Samin olevan SMA-geenin kantajia: "Viola kysyi, meneekö isona töihin, vaikka on pyörätuolissa"
Syke löytyy, mutta päivä ennen niskapoimu-ultraa alkaa vuoto
Pari kuukautta myöhemmin Emma ja Shane odottivat jälleen vauvaa.
– Se oli hirveän stressaavaa ja ahdistavaa aikaa. Koko ajan pelkäsin, että koska vuoto tai synnytys taas alkaa. Sitten kävin neuvolassa yhdeksännellä viikolla ja syke löytyi dopplerilla.
– Muutaman viikon päästä minulla oli niskapoimu-ultra, mutta edellisenä iltana alkoi vuoto. Panikoin, koska laskin, että saatan olla jo raskausviikolla 12 ja tiesin, että jos sikiö tulee ulos, se on jo aika iso.
Ultraäänitutkimuksessa näkyi noin seitsemän viikon ikäinen sikiö, joka oli jo alkanut hajoamaan.
– Hän oli ollut siellä varmaan jo muutaman viikon ajan kuolleena. Tietoihini on merkattu, että sain keskenmenon viikolla seitsemän, mutta sydänäänet saatiin kuuluviin vielä viikolla yhdeksän. Luulen, että sikiön ikä laskettiin mittojen mukaan väärin, koska kuoleman jälkeinen hajoaminen oli jo ehtinyt alkaa ja vaikutti sikiön kokoon.
Emma lähetettiin Shanen kanssa kotiin kohdun tyhjennyslääkkeiden kanssa.
– Seuraavana yönä tunsin kipua ja menin vessaan. Kahden tunnin runsaan vuodon jälkeen tuli ulos pieni klöntti, joka ilmeisesti oli kaikki, mitä sikiöstä oli jäljellä.
Lue myös: Pieni juustopala aiheutti hengenvaaran 3-vuotiaalle – Kati-äiti kertoo kauhunhetkistä: "Aloin huutaa apua"
Tapa elää kivun kanssa
Kun jo kolmas raskaus oli päättynyt keskenmenoon, alkoivat Emma ja Shane ajatella, ettei heidän enää kannattaisi edes yrittää saada lasta.
– Tuntui, ettei me vain tulla saamaan eläviä lapsia. Se tuntui niin käsittämättömältä, kun ensimmäinen raskaus oli edennyt niin pitkälle, mutta sitten kaksi seuraavaa eivät edenneet sen pidemmälle, Emma kertoo.
Shane kertoo, ettei tuntenut juuri mitään vaimonsa toisen ja kolmannen raskauden kohdalla. Hän ei myöskään muista, mitä hän on keskustellut raskauksista vaimonsa kanssa.
– Sulkeuduin, enkä tuntenut mitään. Ulkoisesti käyttäydyin, kuten kuuluu silloin, kun on surua tai iloa, mutta ollakseni rehellinen en tuntenut mitään. Luulen, että se oli minun tapani selviytyä, Shane kertoo itkien.
Vasta, kun ensimmäisestä keskenmenosta oli kulunut aikaa kaksi vuotta, pystyi Shane käsittelemään asiaa ja siihen liittyviä tunteita. Silloin hän aloitti myös lyhytterapian, joka auttoi häntä tunteiden läpikäymisessä.
– Mutta se paino, jota olen tuntenut poikien kuolemasta asti, ei helpota. Eikä minusta tunnu, että olen toipunut surusta. Sitä vain on löytänyt tavan elää kivun ja koettujen vaurioiden kanssa. Se ei kuitenkaan vähennä niiden hyvien asioiden merkitystä, joita on tapahtunut sen jälkeen.
– Kolmannen keskenmenon jälkeen mulla alkoi olla mitta aika täynnä ja mielenterveys koetuksella. Olin aina vain painanut eteenpäin ajatellen, että kyllä minä pystyn ja jaksan olla töissä, enkä tarvitse sairauslomaa. Sitten tuli raja vastaan ja onneksi minäkin pääsin lyhytterapiaan, Emma kertoo.
Lue myös: Emmi eli vuosia katkeruudessa alkoholisti-isää kohtaan, kunnes löysi kirjeen tämän kuoleman jälkeen: "Eläkää elämäänne paremmin kuin minä olen tehnyt"
"Pelkäsin, etten pystyisi rakastamaan häntä yhtä paljon"
Keskenmenotutkimuksissa ei löytynyt selitystä sille, miksi Emman ja Shanen kolme raskautta keskeytyivät.
Kun neljäs raskaus alkoi, odottivat molemmat vanhemmat sitä, että odotusaika olisi pian ohi.
– Mua pelotti, koska kaksosraskauden keskeytymisen jälkeen ei pystytty sulkemaan pois sitä mahdollisuutta, että kohdunkaulani ei olisi ollut liian heikko. Ravasin koko raskauden läpi ultrassa useita kertoja, Emma kertoo.
Shanessa heräsi joka kerta pieni pala lisää toivoa, kun raskaus eteni yli niiden viikkojen, joiden aikana jokin edellisestä kolmesta raskaudesta oli mennyt kesken.
– Raskauden puolivälissä kävin pariin otteeseen päivystyksessä, kun olin ihan varma, että nyt vauva syntyy. Tunsin, että vauva tulee ulos ja ajattelin, että me olemme kokeneet ja tehneet tämän jo kerran aikaisemmin. Me kyllä selviäisimme myöhäisestä keskenmenosta uudelleenkin, Emma kertoo kyynelehtien.
Kun raskauden viimeinen kolmannes alkoi, uskalsivat sekä Emma että Shane pikkuhiljaa uskoa, että he voisivat vielä saada elävän vauvan syliinsä.
– Kun tyttäremme sitten syntyi, pelkäsin, etten pystyisi rakastamaan häntä yhtä paljon kuin kaksosia, mutta kaikki epäilys katosi samoin tein. Sydämeni aukesi niin, että pystyn pitämään menetetyt vauvat siellä, mutta se ei ole pois tyttäreltämme, Shane kertoo.
– Oli uskomatonta, että sain rinnalleni vauvan, joka oli elossa ja täysiaikaisen vastasyntyneen kokoinen. Tyttäremme ei tietenkään korvaa menetettyjä lapsiamme, mutta hän tuo meille paljon iloa ja tulevaisuuden toivoa. Vihdoin meillä on joku, jolle osoittaa rakkautta sen sijaan, että kävisimme vain viemässä haudalle kynttilöitä, kertoo Emma.