Kerttu Niskanen jäi reilun viiden sekunnin päähän olympiamitalista Pekingin kisojen maastohiihdon avausmatkalla lauantaina. Neljäs sija harvemmin Niskaselle sopivassa yhdistelmäkisassa todisti sen, että vieremäläinen on elämänsä kunnossa.
Niskanen oli perinteisen osuuden jälkeen toisena, vain sekunnin päässä olympiavoiton ottaneesta Norjan Therese Johaugista. Aivan vapaan osuuden lopussa hän taipui Venäjän Natalia Neprjajevalle ja itävaltalaisyllättäjä Teresa Stadloberille.
– Hiihtäminen tuntui hyvältä ja helpolta. Sijakin on ihan hyvä, mutta en voi valehdella, etteikö pientä harmitusta olisi. Mitali kiilui siinä aika lähellä silmissä, Niskanen kommentoi.
Niskanen sanoi olleensa "yllättävän tuore" vaihdossa 7,5 kilometrin kohdalla. Loppuratkaisussa ero Neprjajevaan ja Stadloberiin venähti juuri ennen laskuosuutta, eikä suomalainen päässyt enää kaksikon imuun.
– Ajattelin, että jos pääsen loppusuoralle haastamaan, niin tiesin, ettei minulla ole ainakaan huonompi kiri kuin Stadloberilla ja (viidenneksi tulleella Frida) Karlssonilla. Tiesin, että Neprjajeva on heistä kovin. En ihan päässyt haastamaan heitä.
Niskanen oli ollut kerran aiemmin neljäs olympialaisten henkilökohtaisella matkalla, 30 kilometrin kisassa Sotshissa vuonna 2014.
– Olen nyt paremmassa kunnossa kuin Sotshissa. Ainakin aika lähellä elämäni parasta kuntoa, perinteisen kymppiä päämatkanaan pitävä Niskanen summasi.
Uusimmat
-
14:26
Pörssisähkö tuntuvasti halvempaa huomenna
-
14:19
Pelicans julkisti uuden päävalmentajansa – sai pitkän sopimuksen
-
14:04
Saako saippuaa lantrata? Selvitimme, miten käy vedellä jatketulle käsisaippualle
-
13:54
Lapinlahden kuolonkolarin esitutkinta valmistui – tämä tiedetään nyt
-
13:48
Glee-tähti Lea Michele odottaa toista lastaan – julkaisi herkän otoksen
-
13:40
Hellettä! Katso, osuuko lämpö paikkakunnallesi
-
13:34
Koulusurman suunnittelusta syytetty nainen kävi koululla – pidätettiin palattuaan Vaasaan
-
13:33
Harkovan koillisrintaman ukrainalaiskomentaja vaihdettiin
-
13:26
Janni Hussille uran ensimmäinen palkintosija MM-rallissa – "Mä rakastuin tähän kisaan"
-
13:14
Teinit myöntävät sytyttäneensä koulun tuleen Espoossa – muut palot yhtä tutkinnassa
-
13:08
Miksi tämä yllätysmies on MM-Leijonissa? Jukka Jalosen suosima mittatikku paljastaa "ihan järkyttävät saldot"
-
12:43
Suomalaistutkija: Shoigu yhä Putinin luottamuksen arvoinen
-
12:42
Nämä kuvat symboloivat Manchester Unitedin karmeaa tilaa – seuralegendoilta ryöpytystä: "En tiedä, mitä hän tekee"
-
12:28
Pullosta päähänsä saanut Novak Djokovic hävisi yllättäen – paljasti lukuisat oireet: "Vertakin tuli"
-
12:28
Talk show -isäntä John Oliver hehkuttaa Windows95mania
-
12:21
Reetta, 57, kertoo, miksi työelämän ikäsyrjintä on väärin ja miksei siinä ole järkeä: "Olemme luovempia kuin nuoremmat"
-
12:16
Taipalsaaren kuolonkolari: 19-vuotias moottoripyöräilijä törmäsi puomiin koulun pihalla
-
12:09
Helsingin tietomurto koskee jopa 100 000 henkeä – tekijästä ei tietoa
-
12:03
Pöllönpoikaset joutuivat elämänsä kiipeliin historiallisessa kartanossa – seurasi hurja pelastusoperaatio
-
12:02
Suora lähetys: Tällainen muistomerkki Martti Ahtisaarelle tulee
-
Lataa lisää