Lauantain yhdistelmäkisaan eli skiathloniin valmistautuva Kerttu Niskanen intoutui avaamaan karvaita muistojaan kisamuodosta vuosien varrelta. Skiathlonin inhokkiasemaan vaikuttivat vahvasti norjalaiset ja etenkin hiihtolegenda Therese Johaug.
Niskanen avaa olympiataipaleensa lauantaina, kun maastohiihto käynnistyy 10+10-kilometrin yhdistelmäkisalla. Niskasen lisäksi matkalle starttaavat Krista Pärmäkoski, Vilma Ryytty ja Vilma Nissinen.
Vaihtelevalla menestyksellä olympiavalmistautumisensa läpikäynyt Niskanen kertoi Suomen joukkueen mediatilaisuudessa MTV Urheilulle, että hänen suhtautumisensa skiathloniin on ollut aikanaan melkoisen nuiva.
– Se on aina ollut vähän siltä väliltä. Joskus se on ollut jopa jonkinlainen inhokki. Sitten kun on hyvässä kunnossa hiihtänyt, niin on tullut hyviä onnistumisia, niin se on muuttunut inhokista ylöspäin. Sellainen hajuton ja mauton, Niskanen repeää heleään nauruun.
Yhdistelmäkilpailun ensimmäinen puolikas painetaan perinteisellä hiihtotavalla. Toinen puoli mennään vapaalla. Välissä vaihdetaan välineitä.
– Inhokin siitä teki aikanaan se, että pertsalla sinniteltiin mukana, mutta kun vaihdettiin sukset, niin norjalaiset hävisivät horisonttiin. Ihan voi Thereseä (Johaug) syyttää, että se on pilannut kaikki skiathlonit, Niskanen jatkaa ja nauraa makeasti perään.
Lajilegenda Johaug ei ole Milanossa mukana, ja Niskanenkin kokee saaneensa vuosien varrella parempaa otetta lajimuotoon.
– Kyllä oltiin niin kaukana siitä tekemisestä silloin. En vain saanut sitä vapaata alusta asti kulkemaan. Nyt se on viimeisimpänä vuosina tullut vähän paremmin. Vieläkään se (vapaa) ei ole vahvuus siinä ekojen satojen metrien aikana.
Mikä se etäisyys norjalaisiin voisi olla lauantaina?
– Niin... siellä on kovat norjalaiset ja ruotsalaiset... Itävallan ja Saksan tyttöjä. Kisa on kova. Vaikka Therese ei ole mukana, niin uskon, että se vaihdon jälkeinen ensimmäinen nousu on monelle ratkaisun paikka, Niskanen päättää.
Skiathlon kisataan lauantaina klo 14 alkaen.