Kersten istui jo treffikumppaninsa autossa, kun sai tältä käsittämättömän vahinkoviestin – tapaaminen ohi 10 minuutissa
Kersten Hovis oli vasta ajamassa treffeille uuden deittikumppanin, Sethin, kanssa, kun hän yllättäen sai mieheltä viestin. Valitettavasti viesti oli tarkoitettu jollekin muulle – ja sen ansiosta treffit loppuivat lyhyeen.
Kersten Hovisin tuleva treffi-ilta päättyi ennen kuin ehti alkaakaan. Kersten oli juuri tavannut uuden treffikumppaninsa Sethin, kun yllättäen sai tältä viestin. Valitettavasti viesti ei ollut tarkoitettu hänelle, kertoo Yahoo.
"Hän on isompi kuin luulin, mutta..."
Amerikkalainen Kersten jakoi TikTokissa videon viestiketjusta, jossa Seth on tulossa hakemaan häntä kotoa treffeille. Viestiketju alkaa viattomasti: Seth kyselee, onko saapunut oikeaan paikkaan, ja Kersten kertoo jo näkevänsä miehen kadulla.
Kersten lähti mukaan Sethin autoon. Tapaamista oli ehtinyt jatkua kymmenen minuutin ajan, kun kaikki meni pieleen. Kerstenin talo ilmeisesti teki Sethiin vaikutuksen, sillä hän lähetti vahingossa Kerstenille viestin, jonka piti mennä ystävälle.
– Menossa sinne [treffeille]. Hän on isompi kuin luulin, mutta hitto vie, hänen perheensä on sikarikas, Seth kirjoitti.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Kerroin hänelle, miten kypsymätön ja pinnallinen hän on"
Kersten kysyi Sethiltä suoraan, mitä tämä oli tarkoittanut viestillään; miehen myönnettyä virheensä Kersten käski tämän vain kääntää auton ympäri.
– Katsoin häntä ja sanoin "et lähettänyt tuota minulle tarkoituksella, ethän?" Kersten kertoi toisessa videossaan.
– Kerroin hänelle, miten kypsymätön ja pinnallinen hän on, ja että siksi hän on edelleen sinkku. Istuimme kymmenen minuutin ajomatkan kiusallisessa hiljaisuudessa.
"Olen kaunis, eikä mielipiteesi minusta muuta mielipidettäni itsestäni"
Kuvakaappauksen mukaan Kersten vastasi myöhemmin miehen viestiin toteamalla "rukoilen puolestasi, kaveri". Tapaus sattui naisen mukaan viime vuonna.
Kersten kertoo, ettei "isoksi" kutsuminen loukannut häntä, sillä hän rakastaa itseään.
– Olen kaunis, eikä mielipiteesi minusta muuta mielipidettäni itsestäni miksikään.
Moni kommentoija huomauttaakin, että oikeastaan viestin saaminen oli hyvää onnea: Sethin luonne paljastui sen avulla Kerstenille heti.
Uusimmat
-
01:02
Miten eriarvoisia ihmiset ovat Suomessa? Tuore tutkimus valottaa tuloeroja
-
00:29
Kylian Mbappe pelasti Pariisin tuskasta – jättilohkon panokset kasautuivat hurjalla tavalla, Barcelona marssi jatkopeleihin
-
00:04
Ihminen jäi puristuksiin traktorin perässä olevaan hiekoittimeen Nummelassa
-
23:51
Tulipalo Espoossa – yksi ihminen sai vakavia vammoja
-
23:38
Oikeuskansleri A-studiossa: Itäraja kokonaan kiinni, koska kansalliseen turvallisuuteen kohdistuu vakava uhka
-
23:25
Kenian tulvauhrien määrä tuplaantunut – lähes 90 000 joutunut jättämään kotinsa
-
23:13
Ukraina: Venäjä yritti myrkyttää Ukrainan sotilastiedustelun päällikön vaimon – MTV seuraa sotaa
-
23:11
Newcastlen ruotsalaistähti järkytti Kylian Mbappea ja Pariisia – tähtien lohko kiristyy entisestään
-
22:58
Lisää panttivankeja vapautettu Gazassa, 30 palestiinalaisvankia vapaaksi Israelin vankiloista – MTV seuraa sotaa
-
22:58
33-vuotias kehonrakentaja on kuollut – huhuja seurasi jyrkkä julistus
-
22:51
Surkeasta ajosäästä seurasi kymmeniä liikenneturmia – Pohjanmaalla rekka ja kuorma-auto törmäsivät
-
22:42
Eemeli Suomi 3+1, HPK:n avainpuolustaja hurjana – katso SM-liigakierroksen kaikki maalit
-
22:38
Ei herkille: Mies koikkelehti pihalla – UFC-tähti hyökkäsi paikalle pistooli kädessä
-
22:36
Ei yhtäkään turvapaikanhakijaa Raja-Joosepin rajanylityspaikalle tiistaina
-
22:35
Sisäministeri Rantanen: Näin Venäjä pyrkii nyt vaikuttamaan – "Jopa kuvia kuolleista ihmisistä itärajalla"
-
22:31
Rangaistuspotku molemmissa päissä – ensimmäiset minuutit täyttä hulinaa San Sirolla
-
22:24
Kasvihuone Kuuhun ja Marsiin: Sci-fi-elokuvassa nähty utopia voi pian todellisuutta
-
22:14
Corey Perry passitettiin ulos – NHL-tähdestä vakava viesti julki
-
22:01
Pelicans NHL-lupaukselle upeaan paikkaan liigauran avausmaali – katsomossa erityinen vieras
-
21:55
Barcelona joutui paineen alle – kritisoitu maaliruisku hiljensi kaikki
-
Lataa lisää