EK ja SAK eri linjoilla Suomen talouden suurimmasta ongelmasta.
Orpon hallitus kokoontuu tänään Säätytaloon viimeiseen budjettiriiheensä.
Hallituksen budjettiriihen alla keskustelua herättää erityisesti se, mikä Suomen taloudessa on tällä hetkellä suurin haaste: hidas talouskasvu, työttömyys vai julkisen talouden velkaantuminen.
Aiheesta keskusteltiin tiistaiaamuna myös Huomenta Suomessa.
Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Sami Pakarinen painottaa talouskasvun merkitystä.
Hänen mukaansa yritysten luottamus on vahvistunut ja myös kuluttajien luottamuksessa on nähtävissä piristymistä. Työttömyys on edelleen korkealla, mutta Pakarinen uskoo työmarkkinoiden seuraavan talouskasvua viiveellä.
– Ehdottomasti meillä tärkein on tällä hetkellä saada vain lisää vauhtia tähän kasvuun, Pakarinen sanoo.
SAK:n pääekonomisti Patrizio Lainà näkee tilanteen toisin. Hänen mukaansa Suomen suurin ongelma on tällä hetkellä korkea työttömyys.
Lainà varoittaa, että pitkittynyt työttömyys voi muuttua rakenteelliseksi, jolloin osa ihmisistä syrjäytyy pysyvästi työmarkkinoilta.
– Meillä ei ole varaa sellaiseen tässä pienenevien ikäluokkien Suomessa, Lainà toteaa.
