Mainos

"Kerrostalopihallinen äänestäjiä voi ratkaista nämä vaalit"

Moni saattaa miettiä, kuinka paljon yksi ääni todella vaaleissa merkitsee.

Sdp:n vaaliehdokkaat Antti Lindtman ja Nasima Razmyar ennakoivat tulevista vaaleista todella tiukkaa. He näkevätkin, että sen vuoksi jokainen ääni on tavallistakin painavampi.

– Äänestäminen on äärimmäisen tärkeää, Razmyar totesi haastattelussa MTV:n Vaalikuutiossa

– Vaikka on ollut välillä vaikeaa, vaikka välillä usko politiikkaan horjuu, niin älkää menettäkö sitä. Yhdellä äänellä voi vaikuttaa todella paljon.

Lindtman nostaa esimerkin viime vaaleista:

– On paljon kysytty, onko yhdellä äänellä merkitystä. Viime vaalien suurin puolue ratkaistiin itseasiassa 300 äänellä, Lindtman kertoi.

Lindtmanin mukaan jos Sdp olisi saanut Pohjanmaan vaalipiirissä 300 ääntä enemmän, piiristä olisi tippunut kokoomuksen edustaja pois.

– Sdp:n ja kokoomuksen tilanne olisi ollut silloin tasan.

Lindtmanin mukaan tänä vuonna ratkaisu saattaa olla vieläkin tiukempi – vain kymmenistä äänistä kiinni.

– Nyt kun katotaan mikä on tilanne, moni vielä miettii. Ja niin paradoksaalista kuin se onkin, niin kakkospaikka saattaa ratkaista Suomen suunnan. Ja sen saattaa ratkaista yhden kerrostalopihan verran äänestäjiä.

– Joka äänellä on merkitystä.

Katsomo-video ei ole saatavilla



Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.