Keravan vankilasta karkasi taas vanki – pastori juoksi perään

Alle 20-vuotias suljetun osaston vanki karkasi Keravan vankilasta tiistaina iltapäivällä. Hänet saatiin kiinni lyhyen, noin vartin kestäneen pakomatkan päätteeksi maantien varresta.

MTV:n tietojen mukaan vankia oltiin kuljettamassa muiden nuorten vankien kanssa suljetulta osastolta liikuntasalille, joka sijaitsee porttien ulkopuolella avo-osastolla.

Kun ryhmä oli kävelemässä henkilökunnan saattamana kohti liikuntatiloja, vanki lähti pinkomaan karkuun. Liikuntaryhmän ohjaamiseen osallistunut pastori yritti tavoittaa vankia vielä juoksemalla, mutta hän ei onnistunut saamaan tätä kiinni.

Poliisi sai tiedon karanneesta vangista välittömästi. Myös vankilan henkilökunta lähti tavoittamaan vankia autolla. Vanki saatiin kiinni nopeasti.

– Hän lähti Sipooseen päin ja sieltä hänet saatiin tienvarresta päin kiinni henkilökunnan toimesta, kertoo vankilan johtaja Timo Koivuniemi MTV Uutisille.

Kyseinen vanki on vankeusvanki, ja istuu tuomiota ryöstöstä.

– Hän lähti Sipooseen päin ja sieltä hänet saatiin tienvarresta päin kiinni.

Vankila selvittää parhaillaan, mikä oli karkumatkan syynä ja olisiko se voitu jotenkin estää. Tänä syksynä Keravan vankilassa on ollut jo kolme karkaamistapausta.

– Totta kai teemme kaikkemme sen eteen, ettei täältä kukaan lähde luvatta menemään.  Kieltämättä niitä (karkaamisia) on nyt viime aikoina jonkin verran ollut. Pitkä tovi oli, ettei niitä ollut ollenkaan.

Lue myös:

    Uusimmat