Keksintö, joka voisi olla suurin sitten kondomin – saadaanko miehille viimein oma e-pilleri?

Miesten ehkäisypilleriä päästään tutkimaan rahoituksen turvin. Aihettakin on, sillä tutkijan mukaan miesten ehkäisymetodeissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia sitten kondomin keksimisen.

Skotlantilaisen Dundeen yliopiston tutkijat voivat jälleen jatkaa niin sanotun miesten e-pillerin tutkimista. Miehille suunnatun ehkäisyvalmisteen tutkimukseen ja kehitystyöhön saatiin lahjoitus Bill ja Melinda Gatesin säätiöltä.

Ehkäisy edelleen naisten harteilla

Rahoitussumma oli noin 1,4 miljoonaa euroa.

– Kondomin keksimisen jälkeen miesten ehkäisyn kentällä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Tämä tarkoittaa, että suurin osa vahinkoraskauksien ehkäisystä on edelleen naisten harteilla, lisääntymistieteen professori Chris Barratt kommentoi.

Tutkimuksen tavoitteena on korjata tätä epäkohtaa. Barrattin mukaan edistystä onkin jo tapahtunut miesten e-pillerin saralla. Tutkimus jatkuu kuitenkin vielä vuosia ennen kuin mahdollista uutta lääkettä päästään testaamaan.

Katso myös: Kondomi, e-pilleri, kierukka – mitä eroa ehkäisymenetelmillä on? Entä mikä kannattaisi valita? 

Minkä ehkäisymenetelmän valitsisin? 4:13

Lue myös:

    Uusimmat