Hallituksen on määrä päättää huomenna alkavan puoliväliriihen aikana, miten Suomeen saataisiin noin 30 000 uutta niin sanottua päätösperäistä työpaikkaa.
MTV:n Uutisaamussa vierailleet hallituspuolue keskustan kansanedustaja Antti Kurvinen ja oppositiopuolue kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen väittelivät keinoista, miten uusia työpaikkoja luodaan.
Kurvinen ennakoi, ettei puoliväliriihen neuvottelut tule olemaan ainakaan helpot.
Lue myös: Hallituksen puoliväliriihestä povataan vaikeaa – lähde MTV Uutisille: Vasemmistopuolueita vaivaa suruttomuus menojen suhteen
Kurvisen mukaan hallitus lähtee siitä, että puoliväliriihessä päätetään 20 000–30 000 työpaikan osalta, ja noin 50 000 päätösperäisen työpaikan osalta syksyn budjettiriihessä.
– Pehmeissä keinoissa on, että tuetaan ihmisiä kuntoutumaan ja kouluttautumaan uudelleen. Mutta kyllä me joudumme miettimään esimerkiksi työttömyysturvaa, että se on riittävän kannustava, että aina kannattaa ottaa työ vastaan eikä jäädä sosiaaliturvalle.
Kurvisen mukaan kyseessä ei ole kuitenkaan työttömyysturvan leikkaaminen, vaan mahdollisten kannustavien elementtien lisääminen.
Lue myös: Hallituksen neuvottelutaidot puntarissa – ratkottavana niin työttömyysturvan kohtalo, Veikkaus-varat kuin turvetuottajien ahdinko
Heinonen: "Veli Anttikin tietää, että näillä toimilla ongelma ei tule ratkeamaan"
Kokoomuksen Heinosen mielestä hallituksen isoin ongelma on, ettei se ole tehnyt lopullisia päätöksiä aktiivimalli kakkosesta tai työttömyysputken leikkaamisesta.

