Käytettyjen Teslojen myynti räjähti: "Enemmän kysyntää kuin tarjontaa" – näin nopeasti uusi omistaja löytyy keskimäärin
Tesloista tehdään jopa 20 prosenttia enemmän tarjouksia kuin muusta kalustosta.
Teslan huokein sähköautomalli Model 3 on kovaa valuuttaa myös Yhdysvaltain vaihtoautomarkkinassa. Auto liikkuu liukkaasti päädyttyään verkkosivustojen myyntipalstoille, uutistoimisto Bloomberg kertoo.
Vaikka autojen verkkokauppaan erikoistuneilla sivustoilla on vielä varsin vähän vertailupohjaa, alustavat havainnot näyttävät tukevan väitettä.
Esimerkiksi iSeeCars.comin mukaan käytetty Model 3 viihtyi kuluvan vuoden maaliskuun ja kesäkuun välisenä aikana keskimäärin 29 päivää myytävänä ennen kuin se noukittiin pois kuleksimasta. Autojen myyntihintoja verkosta keräävän yrityksen mukaan malli oli vaihtoautomarkkinan liukkaimmin liikkuva tuote.
Autohinnastoja julkaiseva TrueCar Inc-sivuston mukaan mallilla on ollut dramaattisia vaikutuksia premium-luokan täyssähköautojen vaihtomarkkinaan. Myyntiin listatut Model 3:t korjataan nopeasti talteen niiden ilmestyttyä myyntilistoille.
Sähköautojen suosiota on tähän mennessä hillinnyt esimerkiksi juuri heikko jälleenmyyntiarvo. Tähän ovat vaikuttaneet kysynnän vähäisyys, sähköautojen toimintamatkan rajallisuus sekä akkujen kulumiseen liittyvät epäilyt.
– Mikäli etsii vaikkapa Audi A4:ää, voi löytää useita vastaavia malleja kuten BMW:n 3-sarja, Mercedes-Benzin C-sarja ja Lexus IS. Mutta Model 3:lle ei ole olemassa varsinaista verrokkia, CarGurus-yrityksen johtava analyytikko George Augustaitis toteaa.
Eräänä Model 3:n valttina pidetään Teslan tekemiä langattomia päivityksiä, jotka voidaan toteuttaa ilman auton toimittamista huoltoon.
– Usein kuulee asiakkaiden sanovan, että omistamani auto on nyt parempi kuin se oli uutena, Loup Ventures -rahoitusyhtiön osaomistaja Gene Munster sanoo.
Tesla aloitti Model 3:n tuotannon Yhdysvalloissa vuoden 2017 toisella puoliskolla. Kesti kuitenkin useita kuukausia ennen kuin tuotanto saatiin nostettua tavoitetasolle. Model 3:n liisaukset aloitettiin Yhdysvalloissa vasta huhtikuussa 2019.
– Vaihtoautomarkkinassa ei vielä ole kovinkaan paljon Tesloja, reaaliaikaista autokauppaa verkossa käyvän ACV Auctions -yrityksen toimitusjohtaja George Chamoun sanoo.
ACV myi heinäkuussa vuoden alkuun verrattuna kolminkertaisen määrän Tesloja. Tarjouksia tehdään keskimäärin 20 prosenttia enemmän kuin yhtiön muun kaluston kohdalla.
– Kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Model 3:n toimintamatkan, tekniikan ja hinnan yhdistelmä on yhä ainutlaatuinen, Augustaitis tiivistää.
Uusimmat
-
16:30
Maajussi-Kallen morsianehdokas tekee lopullisen ilmoituksen ennen valintaa: "Haluaisin kertoa sinulle rehellisesti ja vilpittömästi"
-
16:19
FC Barcelonan kohkattu ihmelapsi allekirjoitti jatkosopimuksen – mukana järisyttävä miljardioptio
-
16:19
Mandatumin pörssitaival alkoi heilahdellen
-
16:07
Sateenkaarijärjestöt kokoontuivat Reykjavikiin keskustelemaan kohtaamastaan vihasta – kaksi miestä pahoinpiteli transaktivistin vakavasti
-
16:03
Slovakian väistyvä ulkoministeri ilmaisi EU:n solidaarisuuden Ukrainalle – MTV seuraa sotaa
-
16:01
Poliisi törmäsi liikenteessä melkoiseen kuormaan: Kuskille rapsahti 18 päiväsakkoa – "Liikennekelvoton"
-
15:32
Tuttu kasvo palaa SM-liigaan – loukkaantumiset ja pelikielto laittoivat joukkueen reagoimaan
-
15:29
Video: Turkissa laajoja ratsioita Ankaran itsemurhapommin jälkeen
-
15:16
Tuorein TTK-pudotus tuli Tanssiraadille yllätyksenä – yksi piirre pareissa mietityttää: "Voi koitua kohtaloksi"
-
15:12
Huittisten ABC:llä nuorison välinen väkivallanteko – tappelussa käytettiin pesäpallomailoja
-
15:11
13-vuotias teki historiallisen ammattilaisdebyytin
-
14:59
Upea näky! Base-hyppääjä kiiti satumaisen linnan ohi 200 kilometrin tuntivauhtia
-
14:30
Maajussi-Ville häkeltyy punastelemaan treffeillä: "Yrittelin vähän katsoa sivulle"
-
14:26
Entinen F1-kuljettaja kertoi koskettavan tarinan Michael Schumacherista – "Hänen ei olisi tarvinnut tehdä sitä"
-
14:25
Moni autoilija toimii renkaiden kanssa lain edellyttämällä tavalla, mutta ei ehkä kannattaisi – "Erityisen vaarallinen yhdistelmä"
-
14:08
Kymmenientuhansien suomalaisten tietoja saatettu varastaa virtsankarkailusuojia koskevassa kyberhyökkäyksessä
-
13:58
Ainakin 10 kuollut kirkkotragediassa Meksikossa – video paljastaa tuhon äkillisyyden
-
13:58
Näin Huittisten vauvasieppauksesta epäilty otettiin kiinni – "Oli tiukkaa toimintaa"
-
13:56
Dronekuvaajat tallensivat SM-tason mäkihyppääjien hypyt tavalla, jollaista harvoin nähdään
-
13:52
Vihjasiko Thierry Neuville valtavasta kuljettajauutisesta? Rallitähdeltä hämmästyttävää puhetta
-
Lataa lisää