Mainos

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat ylsi kävijätavoitteeseensa

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla kävi tänä vuonna 113 000 ihmistä, mikä vastaa festivaalien kävijätavoitetta.

Pohjoismaiden suurin ja vanhin kansamusiikkitapahtuma päättyi tänään kaustislaiseen messuun, joka pidettiin nyt ensimmäistä kertaa juhla-alueella kirkon sijaan. Viikon aikana tarjolla oli kaikkiaan 213 konserttia, esiintyjäarsenaalia oli yli 3000 hengen verran.

Yksi suosituimmista tapahtumista oli Unicefin hyväntekeväisyyskonsertti 12 500 katsojallaan, hienoiseksi yleisöpettymykseksi puolestaan muodostui uudentyyppisellä musiikkilinjalla liikkeellä ollut Natacha Atlas.

Ohjelmajohtaja Jyrki Heiskasen mukaan tämänvuotisen tapahtuman vahvuutena oli monipuolisuus, festivaaleilla kun järjestettiin rinnakkaisia tilaisuuksia pitkin viikkoa.

-Monet ensikertalaiset ovat olleet tästä myönteisesti yllättyneitä, hän sanoo. Tämänvuotisten festivaalien teemoja olivat sen 35-juhlavuoden lisäksi monikulttuurinen Britannia ja hengellinen musiikki, mikä Heiskasen mukaan on monipuolistanut kävijäkuntaa.

-Hengellinen teema on tuonut meille myös aivan uutta yleisöä, joka ei aikaisemmin ole festivaaleilla käynyt, hän sanoo. Seuraavat Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään 19.-27.7. 2003.

(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.