Kaura soveltuu keliakiaa sairastavalle lapselle

Keliakiasta kärsivä lapsi voi syödä kauraa, kertoo Tampereen yliopistossa tehty tutkimus. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että kaura soveltuisi myös ihokeliakiaa potevien ruokavalioon.

-Kahden vuoden seuranta osoitti, että kaura sopi erittäin hyvin keliakialapsille. Mukana olleiden lasten ja nuorten ohutsuoli parani selvästi, kertoo tutkimusryhmään kuuluva Kati Holm. Tutkimukseen osallistui 13 lasta ja teini-ikäistä, jotka olivat jo aiemmin noudattaneet keliakiaruokavaliota sekä 10 sellaista, joiden vaiva oli löydetty vasta äskettäin. Kaksi lapsista sai kuitenkin kaurasta oireita, jotka Holmin mukaan olivat ilmeisesti allergiaa. Tutkittavat söivät kauraa melko paljon, noin puolitoista desilitraa kaurahiutaleita päivässä. Lapset ja heidän vanhempansa olivat Holmin mukaan hyvin tyytyväisiä.

-Kauran käyttö tekee ruokavaliosta monipuolisemman ja myös rahallisesti edullisemman. Kaurassa on kuituja, joita keliaakikon ruokavalioon muuten sisältyy aika vähän. Lisäksi siinä on monityydyttämättömiä rasvoja, Holm listaa. Keliakiaa hoidetaan gluteenittomalla ruokavaliolla, eikä muuta hoitokeinoa tunneta. Tähän asti keliaakikoilta ovat olleet kiellettyjä vehnä, ruis, ohra ja kaura.

Kaurassa on gluteenia, mutta sen sisältämä viljaproteiini muistuttaa maissin eikä vehnän vastaavaa ainesta. Tutkimusryhmää johtava dosentti Markku Mäki arvelee, että hoitosuosituksia voidaan nyt saatujen tulosten perusteella muuttaa. Hän korostaa kuitenkin, että tutkimus on vielä kesken.

Kauran käyttö keliakian hoidossa vaatii täysin puhdasta eli muista viljoista, lähinnä vehnästä, vapaata kauraa. Sellaista ei suomalainen elintarviketeollisuus toistaiseksi valmista. -Isojen myllyjen kaura on melko puhdasta Suomessakin. Kauran säännöllinen puhtaustarkastus nostaisi kuitenkin kustannuksia. Ilmeisesti siksi Suomessa on herätty tässä asiassa vähän myöhään. Ruotsissa kaavaillaan puhtaasta kaurasta erikoistuotteita kansainvälisille markkinoille, kertoo tutkija Kati Holm.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat