Kauppi: Emme halua kiertää veroja – Teivainen: Uudistus keppihevonen omistusten piilotteluun

Finanssialan keskusliitto kiistää väitteet, joiden mukaan uusi lakiehdotus lisäisi mahdollisuuksia salata pörssiomistuksia. Epäilijöiden mukaan laki kuitenkin mahdollistaisi sen, että suurpääoman omistajat saavat mahdollisuuden piilotella rahojaan.

Valtiovarainministeriö aikoo saada Finanssialan keskusliiton (FK) ehdotukseen pohjautuvan lakipaketin arvo-osuusjärjestelmästä valmiiksi syksyn aikana.

MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa vieraillut FK:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi vakuuttaa, että kyse ei ole veronkierrosta vaan tarpeesta purkaa Suomesta arvopapereiden säilytykseen liittyvä monopoli.

– Poliisi, syyttäjä, oikeuslaitos ja ulosottoviranomainen tulevat saamaan tietoa suomalaisista pankeista ja arvopaperiomistuksesta  aivan samalla tavalla kuin nyt. Eli tämä ei vaikuta viranomaisjulkisuuteen millään tavalla.

– Suomessa ei ole mahdollista piiloutua hallintarekisterin taakse, ei tänä päivänä eikä jatkossa, Kauppi vakuuttaa.

Viranomaiset epäileväisiä

Monet viranomaiset kuten valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen kuitenkin epäilevät, että esitys heikentää viranomaisten tiedonsaantia esimerkiksi rahapesun torjunnassa.

Arvopaperisäilytysten monopoli Suomessa on Euroclear-yhtiöllä. Tämän monopolin FK ja valtiovarainministeriö haluavat purkaa.

Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen tyrmää täydellisesti ehdotuksen hallintarekisterien sallimisesta. Teivaisen mielestä monopolin purkaminen on tekosyy omistusten piilotteluun.

– Monopolin purkaminen ei saa tarkoittaa sitä, että ajaudutaan FK:n ajamaan systeemiin. Siinä mahdollistetaan omaisuuksien piilottaminen verottajalta, poliisilta, ulosottomiehiltä ja muilta viranomaisilta. Meillä lähes kaikki viranomaiset ovat sanoneet, että ehdotettu järjestelmä mahdollistaa varojen piilottelun.

– FK käyttää monopolin purkamista keppihevosena, jotta suurpääoman omistajat saavat mahdollisuuden piilotella rahojaan, Teivainen lataa.

Hymyillyttääkö aamuisin auton ikkunoita raaputtaessa? Yöpakkaset paukkuvat etelässäkin. 0:18

6.10. klo 13.10: Professori Teivaisen etunimi korjattu Teuvosta Teivoksi. Lisätty myös toinen video.

Lue myös:

    Uusimmat