Pyhien asiakasvirta yllätti kaupoissa – "vakavia ongelmia"

Kaupan aukiolon vapauttaminen on lisännyt sunnuntain merkitystä kauppapäivänä.

Näin kerrotaan sekä S- että K-ryhmistä. Muutos on nähtävissä jo noin kolmen viikon kokemuksella, sanoo Keskon päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Jorma Rauhala.

– Sunnuntain rooli kasvaa, ja näkyy, että tarvetta on ollut lauantai-illan aukiololle, Rauhala sanoo.

S-ryhmän vähittäiskaupan kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu kertoo, että niissä kaupoissa, jotka laajensivat aukioloaan heti vuodenvaihteesta on havaittu, että jokaisen sunnuntain myynti on ollut edellistä suurempi. Alarodun mielestä voidaan myös todeta, että asiakkaiden kokonaismäärät ovat kasvaneet.

Lidl on laajentanut viikonlopun aukioloaikojaan toistaiseksi Jyväskylässä ja Kirkkonummella. Lidl Suomen toimitusjohtaja Lauri Sipponen sanoo, että testin ensivaikutelma on ollut positiivinen.

Suomen Lähikaupassa vaikutukset ovat olleet pienempiä, koska lähes kaikki ryhmän kaupoista ovat pienen kokonsa takia voineet noudattaa pidempiä aukioloaikoja tähänkin asti.

– Mahdollisuus palvella laajasti myös erikoispyhinä, kuten loppiaisena, on meille se isoin positiivinen muutos asiassa, sanoo myynnistä ja kaupoista vastaava johtaja Timo Lavikainen. Suomen Lähikaupalla on kaksi ketjua: Siwa ja Valintatalo.

PAM: Lisää kokoaikatyötä

Muutoksen vaikutukset henkilöstöön riippuvat suuresti siitä, keneltä asiaa kysyy. Kauppaketjujen mukaan työvuorot on saatu täytettyä hyvin ja ilta- ja pyhävuoroihin on ollut paljon halua. Palvelualojen ammattiliitossa PAMissa näkemykset eivät ole yhtä ruusuiset.

– Suurin ongelma on se, että työnantajat eivät pysty tai heillä ei ole haluja tarjota kokoaikatyötä, vaikka tuntuisi siltä, että kun aukioloajat laajenevat, niin ihmiset saisivat lisää työtä. Mutta aina kun muutoksia aukioloissa on tullut, näyttää se vain pirstouttaneen työtä entisestään, kuvailee PAMin Häme-Pirkanmaan ja Pohjanmaan aluepäällikkö Marja Salmivuori.

Salmivuorta huolestuttaa myös se, miten venyvien aukiolojen ja lastenhoidon yhdistäminen onnistuu – tai miten edes kotimatkat hoituvat.

– Yhtenä esimerkkinä on vartiointialan työntekijä, jonka työajat ovat nyt niin pitkät, ettei julkinen liikenne enää kulje eikä hän pääse kotiin. Hän joutuu miettimään, pitääkö hänen irtisanoutua.

Aukiolojen vaihtelu lisääntyy

Loppiaisen aikaan sosiaalisessa mediassa levisi kuvia tyhjinä ammottavista kauppojen hyllyistä. Ketjujen mukaan paikoitellen pulmia onkin ollut varautumisessa suureen pyhäkysyntään. Vaikeuksia tuotti myös muutoksen pikainen voimaantulo.

– Pakko myöntää, että ensimmäisinä pyhinä oli vakavia ongelmia hyllyjen täytön suhteen, kun myymälät eivät osanneet ennakoida isoa määrää asiakkaita ja tavara pääsi loppumaan. Esimerkiksi viime viikonvaihteessa tilanne oli paljon parempi, S-ryhmän Ilkka Alarotu kertoo.

Hankala tuote on kaupoille ollut etenkin tuore leipä, jota leipomoista on vaikea saada viikonloppuisin. Ongelmaa on kierretty paistopisteiden avulla.

Ketjut korostavat, että tarkempia tietoja aukiolomuutosten vaikutuksista ja jatkotoimista saadaan vasta useamman kuukauden seurannan jälkeen.

Keskon Jorma Rauhala kuitenkin arvioi, että esimerkiksi alue- ja vuodenaikakohtainen vaihtelu kauppojen aukioloissa lisääntyy merkittävästi.

S-ryhmän Alarotu sanoo, että pisimmät aukioloajat tulevat suuriin kaupunkeihin.


---

Laatunen: Paikallinen sopiminen edellyttää kykyä löytää yhteinen etu

Paikallista sopimista teknologia-alalla 2:20

Lue myös:

    Uusimmat