Kaupan järjestöt huolissaan protektionismista EU:ssa

Pohjoismaisten kaupan alan järjestöjen mukaan protektionismi on erittäin haitallista maiden elinkeinoelämälle ja kilpailukyvylle.

Pohjoismaiset kaupan alan järjestöt ovat huolissaan protektionistisista piirteistä EU:n kauppapolitiikassa. Järjestöt katsovat kannanotossaan, että yhteiset panostukset ovat tarpeen lisääntyvää protektionismia vastaan.

EU:n komissio on esimerkiksi esittänyt polkumyyntitulleja Kiinasta ja Vietnamista tuotaville kengille. Lisäksi komissio pohtii rangaistustulleja Kiinasta tuotaville huonekaluille. Kaupan järjestöjen mielestä suunniteltuja toimia ei pidä toteuttaa.

Järjestöt patistavat pohjoismaisia hallituksia vaikuttamaan komissioon, jotta EU:n kauppapoliittiseen säännöstöön esitettäisiin muutoksia.

Kannanoton mukaan protektionismi on erittäin haitallista maiden elinkeinoelämälle ja kilpailukyvylle. Samalla muistutetaan, että lopullisena häviäjänä on kuluttaja.

Kannanotto syntyi pohjoismaisten kaupan alan elinkeino- ja työmarkkinajärjestöjen vuotuisessa kokouksessa, joka pidettiin loppuviikolla Helsingissä. Suomea edusti Suomen Kaupan Liitto.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat