Katso video Venäjän presidentin uusimmasta aluevaltauksesta: Putin ryhtyi tarkka-ampujaksi – erinomaisilla taidoilla, tietenkin

Vladimir Putin kokeili uutta tarkkuuskivääriä 0:32

Venäjän presidentti Vladimir Putin on tunnettu miehisten taitojensa esittelemisestä. Tällä kertaa vuorossa oli ammunta tarkkuuskiväärillä, joka sujui presidentiltä odotetun loistokkaasti.

Presidentti Putin vieraili keskiviikkona Moskovan lähellä sijaitsevassa näyttelyssä, jossa hän pääsi testaamaan asevalmistaja Kalashnikovin Chukavin-tarkkuuskivääriä. 

Testaus meni, kuten odottaa saattaa, todella hyvin.

Viisi laukausta, kolme osumaa

Presidentti Putinin tarkka-ampumataitoja hehkutettiin venäläismediassa erinomaiseksi.

Videot tilanteesta osoittavat, kuinka tyylikkäästi tummaan pukuun somistautunut Putin jymäyttää kiväärillä kohteeseen silmääkään räpäyttämättä.

Testiradalla Putin ampui yhteensä viisi laukausta 600 metrin päässä olevaan maaliin. Kolme näistä osui. 

Presidentin taidokkaan tarkka-ampumisen voi siis luultavasti lisätä samalle saavutusten listalle, josta löytyvät jo esimerkiksi kuuluisa antiikin Kreikan aikaisen ruukun löytäminen, maailman syvimmän järven pohjalle sukeltaminen ja uskomaton kurkien opastaminen syysmuutossa.

Lue myös:

    Uusimmat