NBC-kanavan uutisankkurin pieni poika ryntäsi suoraan lähetykseen. Katso hauska videokooste tästä ja monista muista vastaavista tapauksista, joissa lapset ovat varastaneet huomion itselleen.
Yhdysvaltalaisen televisioyhtiön uutisankkuri Courtney Kube kertoi keskiviikon suorassa televisiolähetyksessä Turkin hyökkäyksestä Syyriaan. Kesken lähetyksen nähtiin kuitenkin jotain odottamatonta, kun Kuben pieni poika ilmestyi ruutuun ja halusi äitinsä syliin. Tapauksesta uutisoivat muun muassa CNN ja The Sun.
– Pahoittelut, lapseni ovat väällä. Live-televisio, huvittunut Kube selitti lähetyksessä.
Näkymä siirtyi tapahtuneen jälkeen nopeasti uutisankkurista karttakuvaan. Kuben jatkoi raporttinsa loppuun onnistuneesti ilman muita keskeytyksiä.
Kube kertoi myöhemmin, että hänet oli hälytetty töihin lyhyellä varoitusajalla. Lastenhoitajaa ei ollut järjestynyt, ja loppu on nähtävissä videolla.
Pari vuotta sitten vastaava tapaus: ”Mitään ei ollut tehtävissä”
Tapaus muistuttaa suuresti yleisradioyhtiö BBC:n suoraa lähetystä ja professori Robert Kellyn videohaastattelua. Professorin lapset syöksyivät huoneeseen kesken lähetyksen, joka käsitteli Etelä-Korean presidentin erottamisen seurauksia.
Video nousi valtavaan suosioon vuonna 2017, ja sitä näytettiin päivien ajan eri uutislähetyksissä. Katso yllä olevalta videolta myös, kuinka Kelly reagoi yllättävään keskeytykseen.
– Mitään ei ollut tehtävissä. Toivoin vain, että te (BBC:n tuottajat) saattaisitte katkaista lähetyksen. Yritin pitää ilmeeni peruslukemilla ja selvitä sen läpi, Kelly kertoi jälkikäteen BBC:n haastattelussa.
Uusimmat
-
16:26
Ullanlinnan murhasta epäilty psykiatri vaati päästä vapaaksi vankeudesta – oikeus ei suostunut pyyntöön
-
16:26
Haaviston mukaan Ruotsin Nato-jäsenyys voi toteutua lähiaikoina
-
16:22
Suora lähetys Säätytalolta kello 17 – Petteri Orpo kertoo neuvottelujen etenemisestä
-
16:11
Melumuuri palaa Ala-Tikkurilassa, Helsingissä – paikalla useita yksiköitä
-
16:05
Pelaajat rajusti SM-liigan tyrmäyspäätöstä vastaan – näin pettymystä kommentoidaan: "Ei oikein ymmärretä"
-
15:59
Jari-Matti Latvala näki ison muutoksen Kalle Rovanperässä
-
15:37
Esapekka Lapille pohjat testi-ek:lla – Kalle Rovanperällä ongelmia: "Toivottavasti saatiin kuntoon"
-
15:36
Lionel Messi jättää hyvästit
-
15:35
Nyt se on varmaa: Kim Cattrall näyttäytyy Sinkkuelämää-sarjan jatko-osan toisella kaudella!
-
15:19
Stoltenberg: On tullut aika ratifioida Ruotsin jäsenyys – matkustaa Turkkiin keskustelemaan jäsenyydestä
-
15:17
SM-liigalta kohupäätös, Petteri Sihvonen jyrähtää suhmuroinnista ja ajanpeluusta – "Pelkkää munkkilatinaa"
-
15:16
SAK on huolissaan hallitusneuvotteluissa esillä olleista leikkausaikeista: "Elinkeinoelämän hallitus, mitä suurimmassa määrin"
-
15:05
Hyundai-pomolta iso hatunnosto Esapekka Lapin suuntaan – suomalaiskuski on ottanut merkittävän roolin uudessa tallissaan
-
15:01
Neljää puukotettiin kesken koulupäivän Ruotsin Eskilstunassa
-
14:52
Kolmekymppinen mies raiskasi 11-vuotiaan – kun mies yritti houkutella lasta uuteen tapaamiseen, puhelimen päässä olikin peitepoliisi
-
14:44
Jyrki Katainen aloittaa Nordealla yhteiskuntasuhdejohtajana
-
14:38
Sanna Marin saapui punaiselle matolle Moldovassa
-
14:31
Venäjä väittää torjuneensa Ukrainan joukkojen yrityksen hyökätä Belgorodin alueelle – MTV seuraa sotaa
-
14:27
Alepassa myydään nyt ruokaa yhden euron kilohintaan – tästä on kyse
-
14:26
Seuralegenda Jokerien toimitusjohtajaksi – tässä pelaajalista Mestis-kaudelle
-
Lataa lisää