Katseita, rehellisyyttä ja pieniä tekoja! 9 tapaa, joilla mies kertoo välittävänsä sinusta

Eikö mies puhu tunteistaan? Ei huolta, näistä merkeistä tiedät hänen todella välittävän sinusta.

Miehet eivät aina osaa puhua omista tunteitaan yhtä hyvin kuin naiset. Miesten tunteiden tulkitseminen voikin tuntua monesta naisesta melko turhauttavalta, varsinkin jos haluat selvittää, onko tuoreella suhteellanne tulevaisuutta. 

Jos mies ei aina muista kertoa välittävänsä sinusta, ei huolta. Näistä merkeistä tiedät miehellä olevan todellisia tunteita sinua kohtaan.

1. Tyytyväisyytesi on etusijalla

Pienet teot, kuten takin antaminen viileänä syysiltana tai lempielokuvasi katsominen viikonloppuna kertovat paljon. Mies joka välittää sinusta, haluaa sinun olevan tyytyväinen ja iloinen. Pienet teot viestivät kiintymystä sinua kohtaan.

2. Hän kuuntelee aidosti

Aito kuunteleminen kertoo tunteista enemmän kuin puheet. Jos rinnallasi on mies, joka kuuntelee sinua aidosti ilman television vilkuilua, pidä hänestä kiinni. Mies, joka kuuntelee murheitasi tuomitsematta ja neuvomatta, välittää sinusta todella.

3. Rehellisyys kertoo yhteisestä tulevaisuudesta

Vaikka mies kertoisi sinulle asioita, joita et haluaisi kuulla, hän ei välttämättä halua olla töykeä tai loukata sinua. Hän kertoo asiat siksi, että välittää sinusta liikaa valehdellakseen. Välittävä mies ei nimittäin usko suhteen rakentuvan valheisiin, vaan haluaa rakentaa teille yhteistä tulevaisuutta.

4. Hän järjestää yhteistä aikaa

Vaikka potentiaalinen poikaystäväehdokkaasi tekisikin kahta työtä, opiskelisi ja lisäksi pitäisi huolta koirastaan, häneltä löytyy aina aikaa myös sinulle. Mikään ei kerro välittämisestä yhtä paljon kuin se, että hän on aina läsnä silloin kun tarvitset. Älä kuitenkaan unohda myös olla hänen tukenaan.

5. Hän puolustaa sinua

Mies joka välittää sinusta, on aina valmis puolustamaan sinua tilanteessa kuin tilanteessa. Olipa kyseessä sitten idiootti baaritiskillä tai ilkeä työkaveri, hän on valmis taistelemaan puolestasi. Ilman pyytämistä. 

6. Toiseen uskominen kertoo kiintymyksestä

Toiseen uskominen kertoo kiintymyksestä enemmän kuin uskotkaan. Olipa sitten kyseessä puheen pitäminen tai työhaastattelu, puolisosi uskoo sinuun pyyteettömästi. Jos ei, mies saattaa olla väärä henkilö juuri sinulle.

7. Antelias myös makuuhuoneessa

Mies osoittaa tunteensa usein myös makuuhuoneen puolella. Mies ei harrasta seksiä itsensä vuoksi, vaan koska tietää sinun nauttivan siitä. Jos et ole varma miehen tunteista, ota siitä selvää lakanoiden välissä.

8. Anteeksipyyntö on välittämistä

Jotkut miehet eivät pyydä anteeksi, koska he eivät välitä. Mies joka pyytää anteeksi ollessaan väärässä, kertoo samalla myös välittävänsä sinusta.

9. Katse avaa tien syvälle sisimpään

Katse kertoo enemmän kuin sanat. Jos mies katsoo sinua syvälle silmiin, hän avaa samalla sisimpänsä sinulle. Tämä katse ei synny parien välille heti, mutta on yksi kauneimmista hetkistä elämässä.

Lue myös:

    Uusimmat