Katkeruus syö ihmistä: Näin käy, jos et osaa antaa anteeksi

Ihmisen henkisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeä oppia antamaan anteeksi. Kukaan meistä ei säästy pettymyksiltä tai loukkauksilta, mutta jos emme anna anteeksi, loukkaukset sitoutuvat katkeruuteen, ne vääristävät tunne-elämää ja hyvinvointia. Anteeksiantamaton ihminen muuttuu katkeraksi, joka muistelee kokemaansa vääryyttä ja kärsimäänsä pahaa. Pahimmillaan katkera ihminen pyörittelee näitä asioita aamusta iltaan ja taas illasta aamuun. Lienee sanomattakin selvää, että se voi sairastuttaa ihmisen.

Kirjailija ja teologi Anna-Liisa Valtavaara tuo esille teoksessaan Ainako anteeksi? mitä meille voi – niin henkisesti kuin fyysisesti – tapahtua, jos emme osaa antaa anteeksi?

Jos en anna anteeksi...

– Tunteet jäävät käsittelemättä.

– Avoimuus vähenee.

– Teen omia tulkintojani, jotka jäävät tarkistamatta.

– Saatan pitää luulojani tosina.

– Tuomitsevuus lisääntyy.

– Teen toisista ihmisistä syyllisiä.

– Haluan näyttää, että pärjään – en koskaan pyydä apua.

– Kuva itsestäni voi olla hyvinkin epärealistinen.

– Asetun ylpeänä toisten yläpuolelle tai koen olevani uhri, ja näin ollen uhrius syvenee.

– Ärsytyskynnykseni laskee.

– Alttius uusille loukkauksille kasvaa.

– Loukkaan muita entistä alttiimmin ja kärkkäämmin.

– Olen pisteliäs ja teräväkielinen.

– Negatiivisuus ja tyytymättömyys lisääntyvät.

– Ystävät ottavat minuun etäisyyttä.

– Otan itsekin etäisyyttä ystäviini.

– Yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunne kasvaa.

– Koen itseni hylätyksi.

– Voimani vähenevät.

– Ilo vähenee, negatiivisuus kasvaa.

– Saatan tehdä jotain arvojeni vastaista.

– Asia pyörii mielessä yötä päivää, eikä unohdu.

– Ruumis ja mieli saattavat sairastua.

– Katkeruuden myrkky voimistuu.

– Saastutan muutkin ihmiset katkeruudellani.

– En ole vapaa.

En halua olla ikuisesti katkera! Jos pysähdyn kuuntelemaan tunteitani...

– Tiedostan ja myönnän itselleni loukkaantuneeni – tapahtui tämä äskettäin tai jo kauan aikaa sitten.

– Ymmärrän tulleeni väärin kohdelluksi, vaikka luulin olleeni itse syyllinen.

– Ymmärrän, ettei minua saa kohdella miten tahansa.

– Uskallan muistaa vanhoja vääryyksiä, jotka olin unohtanut tai yritin unohtaa.

– Uskallan analysoida, mitä oikeasti tapahtui.

– Yritän selvittää mahdolliset väärinkäsitykseni.

– Uskallan puhua, kysyä ja toimia, jos se on tarpeen.

– Uskallan tuntea riittävästi.

– Annan tilaa pettymykselle, kivulle, vihalle, surulle.

Seuraavaksi on valinnan teko: haluatko jatkaa katkeruuden tiellä vai uskallatko kääntää kelkkasi ja antaa anteeksi? Muista, ettei koskaan ole liian myöhäistä antaa anteeksi.

Lähde: Anna-Liisa Valtavaara: Ainako anteeksi? (Kirjapaja, 2007)