Raakel Lignellin kolumni: Opettele sanomaan: Nyt olet ilkeä, ei pure minuun – näin pärjäät ilkeän ihmisen kanssa

Ihan kuin ilkeilijällä olisi oikeus päättää, milloin hänen sanansa satuttavat.

On helppo ajatella, että ilkeys kertoo enemmän ilkeilijästä itsestään kuin sen kohteesta. Että taustalla on huono itsetunto ja paha olo. Tutkittaessa ilmiötä on todettu, että ilkeilyn tarve liittyy heikkoon tunneälyyn. Ilkeilijät ovat impulsiivisia ja sosiaalisilta taidoiltaan heikkoja.

Ihmisen ilkeys nousee esiin, kun jaetaan valtaa ja huomiota. Osa ei siedä pettymyksiä tai huonommuuden tunteita ja turvautuu toisen alentamiseen. Näin he hetkeksi kuvittelevat siirtävänsä huomion pois omasta heikkoudestaan. Ilkeily onkin useimmiten heikomman alistamista.

Harvemmin ilkeilyn kohde on hierarkiassa itseä korkeammalla. Kuka ilkeilee pomolleen?

Katkeruus ja kateus on ilkeyden bensaa. Mutta silti myös moni menestynyt ja päällisin puolin onnelliselta vaikuttava ihminen on ilkeä, sillä haetaan valta-aseman säilyttämistä tai ihailua.

Tarkoituksena on silloinkin tuhota heikompi. Tai haavoittaa omaa asemaa uhkaavaa kilpailijaa.

Kun ilkeilystä tulee elämäntapa, syntyy kiusaaja

Kun ilkeilystä tulee elämäntapa, syntyy kiusaaja. Kiusaaja on ilkeä suunnitelmallisesti ja tahallaan. Hän jatkaa, koska koukuttuu vallantunteeseen, jonka toimistaan saa. Kiusaaja on kuitenkin heikko. Vahvan ei tarvitse pönkittää itseään toisten kustannuksella.

Jo osa tarhaikäisistä lapsista käyttäytyy välillä ilkeästi, he osaavat manipuloida toisiaan ja aikuisia jo varhain.

Lapset kilpailevat resursseista jo pieninä, tarjolla on rajallinen määrä leluja, ystäviä, huomiota ja hyväksyntää. Teksasin yliopiston psykologian professori Patricia Hawleyn tutkittua, miten pikkulapset tavoittelevat näitä resursseja tarkasteltaessa lasten sosiaalisia suhteita ja vallankäyttöä, hän jakaa lapset neljään ryhmään.

Osa käyttäytyy ystävällisesti ja auttavasti.

Toiset ovat varsin aggressiivisia sanallisesti tai fyysisesti.

Kolmatta ryhmää kutsutaan ei-kontrolloijiksi, he eivät osaa pelata sosiaalisia pelejä, he menevät muiden mukana.

Neljäs ja haasteellisin ryhmä ovat kaksoisstrategiaa käyttävät pienokaiset: He ovat sekä ystävällisiä että aggressiivisia, he ovat sosiaalisesti tarkkanäköisiä, mutta käyttävät tätä kykyään pienestä pitäen manipulointiin, riitelyyn ja itsensä esille tuomiseen.

Kaksoisstrategiaa käyttävä kontrolloija on ystävänä kiehtova, hän osaa olla hauska ja jännittävä, kunnes äityy ilkeäksi. He valitsevat tarkasti kenelle ovat ystävällisiä ja kenelle ilkeitä ja milloin.

Omat vanhemmatkin ovat näiden lasten kanssa pulassa. Miksi lapsi on häijy ja kiusaava hyvästä kasvatuksesta huolimatta?

Jos lapsen kaveriksi osuu kontrolloija?

Kun oman lapsen kaveriksi osuu tällainen kontrolloija, vanhempi yleensä neuvoo välttämään moista hankalaa tyyppiä. Mutta näitä lapsia on jokaisessa tarhassa, koulussa ja naapurustossa. Heidän kanssaan on hyvä oppia pärjäämään, pienestä pitäen.

Lapsen on tärkeää tietää, mikä on hyvää ja huonoa kaveruutta, on opittava pitämään puolensa, sanomaan topakasti vastaan. Nimittäin kiusaajat härnäävät niitä, jotka hermostuvat herkimmin tai jotka eivät reagoi lainkaan.

Lapsi, joka reagoi rauhallisen jämäkästi, pärjää parhaiten kiusaajan kanssa.

Sama pätee meihin aikuisiin. Oma läksyni onkin kyetä seuraavassa ilkeily-tilanteessa vetäytymisen sijaan sanomaan: nyt olet ilkeä, ei pure minuun.

Muiden käytöksestä ilkeys on helppo tunnistaa, mutta tunnistaako oman ilkeytensä?

Nuorempana sorruin puhkomaan ilmapalloja, sanomaan asioita, jotka mielestäni piti sanoa, mutta muut eivät kehdanneet. En ajatellut sitä ilkeytenä vaan ilman puhdistamisena, sivalluksena tekopyhyydelle tai tekosyiden alas ampumisena. Joku saattoi silti kokea sanomiseni satuttavana.

Kun omasta selästään on irrotellut muutaman puukon, on omat sanomisetkin tulleet harkituimmiksi. Mitä muka saavuttaisin enemmän terävällä ja osuvalla piikillä kuin huomaavaisella ja kunnioittavalla keskustelulla?

Ilkeys on vallankäyttöä, sillä voi hetkellisesti saavuttaa ylemmyyden tunnetta, mutta lopulta se tuhoaa ihmissuhteita. Vaikka ihminen on paljon muutakin kuin ilkeä, ilkeys jää mieleen. Onko se jälki, jonka itsestään haluaa jättää?

Entä ilkeyden vastakohta, kiltteys? Se ei tunnu olevan kovin suosittu määre tänä päivänä. Kiltteys mielletään jostain syystä heikkoudeksi, jopa tyhmyydeksi. Onneksi isossa kuvassa hyvyys ja kiltteys ovat kuitenkin tavoiteltavia arvoja, ilkeys ei.