Mitä Siilinjärven poikkeuksellisille lottovoittajille kuuluu nyt? Veikkauksen tekemässä kyselyssä selvitettiin 12 Siilinjärven Eurojackpot-voittajan kuulumisia ja rahankäyttöä. Suurin osa heistä asuu edelleen paikkakunnalla ja lähes jokainen on auttanut voittorahoilla läheisiään.
Reilun 20 000 asukkaan Siilinjärvi sai vuonna 2019 yllättäen 49 miljonääriä lisää, kun onnekas porukkalottokuponki jakoi 91,4 miljoonan euron voittosumman paikallisten pelaajien kesken.
Veikkauksen mukaan voittopotti oli Suomen historian suurin. Kun valtava määrä rahaa jaettiinkin yllättäen pienelle pohjoissavolaiselle kylälle, mediahuomio voiton ympärillä oli taattu.
Kupongin myynyt paikallinen K-kauppias järjesti valtavat juhlat ja kunnanjohtajakin esitti toiveensa, että tavalla tai toisella lottovoitosta tulisi piristysruisketta kunnan talouteen.
Yksi lottovoittajista kertoi tuoreeltaan MTV:n haastattelussa ostaneensa lottokupongin viimeisillä rahoillaan.
Katso video: Näin yksi miljonääreistä kertoi lottovoitosta tuoreeltaan – voitto pamahti vähävaraiselle pariskunnalle
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lue myös: MTV selvitti: Siilinjärven uusien Eurojackpot-miljonäärien rahankäyttö on silmiinpistävän järkevää – 100 000 euron kaiuttimia ei ole kysellyt kukaan
Kaikki sijoittaneet voittorahojaan
Veikkaus selvitti, miten voittajien elämä muuttui onnenpotkusta. Kyselyyn vastasi 12 lottovoittajaa, joista yhdeksän asuu edelleen Siilinjärvellä. Vastaajien ikähaarukka oli laaja: vastaajia oli 35 ikäisestä alkaen ja yli 65-vuotiaaksi asti.





