Sosiaalisen median vaikuttajille some on työpaikka, joka vie paljon aikaa. Lähiömutsi-blogistaan tunnetuksi tullut Hanne Valtari havahtui siihen, että nopeatempoisemmaksi muuttunut some ottaa enemmän kuin antaa. Hän teki tietoisen valinnan kohti hitaampaa somea, jopa taloudellisen riskin uhalla.
Hanne Valtari kuuluu blogimaailman uranuurtajiin, sillä hänen tarinansa sosiaalisen median ammattilaisena on lähtenyt liikkeelle jo vuonna 2011. Pelkkä blogikirjoittelu laajentui sittemmin erinäisille sosiaalisen median alustoille, mutta työnkuvan laajentuessa kiristyi myös sen ote Valtarin vapaa-ajasta.
– Olen tehnyt tätä työtä kauan ja ollut pioneerina luomassa ammattikenttää, mutta se on vaatinut paljon uhrauksia esimerkiksi perhe-elämän suhteen. Sitä on joutunut tekemään öisin, silloin kun olisi ehkä kannattanut nukkua, hän toteaa MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Tämän tajuaminen sai Valtarin tekemään sosiaalisen median sisällöntuottajalle poikkeuksellisen päätöksen.
– Pitkän pohdinnan jälkeen jätin Instagramin tarinat kokonaan pois. Tämä saattaa tuntua pieneltä asialta, että mitä sillä nyt on väliä isossa mittakaavassa, mutta koska se on minun työni, siihen on mennyt valtavasti aikaa ja sieltä on tullut se raha, niin se on tosi iso päätös, hän sanoo.
Artikkeli jatkuu videon jälkeen.
1:30

