Erikoishaastattelu: Veronica Verho on käynyt läpi julkisuuden raskaan mankelin: "Vaikka annan tukea ja turvaa, tarvitsen sitä myös itse"

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasta pudonneet Veronica Verho ja Jani Rasimus 8:27
Veronica Verho hämmästytti taidoillaan Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa tanssiopettajansa Jani Rasimuksen kanssa

Veronica Verho on satojentuhansien tuntema tubettaja, joka ei pelkää puhua vaikeista aiheista. Nyt Verho tekee juontajadebyyttinsä televisiossa suomalaisten perjantai-illoissa osana Possen jengiä. 

Mikäli on lainkaan perillä Youtube-kulttuurista, on nimimerkki Mariieveronica erittäin tuttu. 23-vuotias, Turusta lähtöisin oleva Veronica Verho on ollut vuosien ajan yksi Suomen tunnetuimmista ja suosituimmista tubettajista, jonka kanavalla on tällä hetkellä 232 000 tilaajaa. Muutama vuosi sitten palkittu tubettaja valtasi radion NRJ-kanavan juontajana ja vuonna 2019 hänet palkittiin jo vuoden radiojuontajana.

Seuraavana edessä on television valloitus, kun Verho aloittaa huippusuositun Possen uutena juontajana perjantaina 24. tammikuuta.

Televisio on tullut Verholle jo hieman tutuksi, sillä hänet on nähty jo Selviytyjät-ohjelman kilpailijakaartissa sekä tanssimassa koko Suomen kansalle Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla. Possen pesti on kuitenkin Verholle ensimmäinen televisiojuontajana.

– Olen ollut Possen kolmella kaudella mukana vieraana jossain osioissa. Sitten olin sanonut jossain ääneen, että vitsi kun haluaisin tehdä televisiota. Mulle oli selkeää, että se olisi itseni ylittämistä, että asetan itseni tuommoiseen livetilanteeseen, missä mitä tahansa voi tapahtua. Se on tosi jännittävää. Sitä halusin tehdä.

Kun Verholle soitettiin ja kyseltiin kiinnostusta Possen porukkaan liittymisestä, ei hän arkaillut vastauksessaan. Mikäli puhelu olisi tullut pari vuotta sitten, olisi vastaanotto kuitenkin ollut erilainen.

– Muutama vuosi sitten mietin, etten ikinä mene telkkariin. Etten suostu siihen, että pitäisi olla kasvot ja ääni samaan aikaan ja en itse pysty vaikuttamaan siihen materiaaliin. Olin niin tottunut siihen, että olen joko radiossa ilman kasvoja ja videoissa pystyn todella paljon vaikuttamaan lopputulokseen.

Verho kuvailee olevansa ihminen, joka elää projekteille, ja noin puolitoista vuotta sitten hänen kelkkansa television tekemisen suhteen kääntyi. Hän näki sen ensisijaisesti täysin uutena haasteena. Asiana, jossa olisi paljon opittavaa.

Tubemaailman aallonharjalla

Tällä hetkellä Verho työllistää itsensä päätoimisesti tekemällä Youtube-videoita, tuottamalla omaa podcast-sarjaansa Sita Salmisen kanssa, juontamalla radio-ohjelmaansa NRJ:llä sekä nyt astumalla televisiojuontajaksi suomalaisten perjantai-iltoihin.

Vaikka Verho tekee paljon töitä, hän ei halua ajatella olevansa kiireinen tai stressaantunut. Projektit, joita hän ottaa vastaan, ovat pääasiassa sellaisia, joiden tekemisestä hän nauttii todella paljon. Nainen pohtii, ettei koskaan koe, että haluaisi töitä tehdessään olla jossain muualla tai viettää aikansa jollain muulla tavalla.

– Olen koittanut nauttia jokaisesta tilaisuudesta, jonka olen saanut. Koska se ei ole mikään itsestäänselvyys, että näitä saa tehdä.

– Meidän äiti on aina sanonut mulle, että on ihan sama mitä teet, kunhan pidät jalat maassa. Ja se on kyllä aina ollut sellainen ohje, mitä olen pyrkinyt noudattamaan.

Verhon historia videoiden parissa ulottuu vuosien taakse. Oli joulupäivä 2012 kun 16-vuotias media-alasta kiinnostunut nainen päätti astua tubettajien avautumassa olevaan maailmaan. Tuolloin tubettamisen skene oli vielä melko pienimuotoista, Suomessa oli vain kourallinen tubettajia, joita voitiin kutsua suosituiksi tai tunnetuiksi.

Verho haaveili radiojuontajan ammatista ja halusi löytää itselleen harrastuksen, joka tukisi media-alan uraunelmia. Turun tarjonta ei tuolloin päätä huimannut: nuorille oli saatavilla pitkälti valokuvauksen peruskursseja. Verho koki nuorempana olevansa kuitenkin niin ujo, ettei uskaltanut hakeutua tätä kautta valokuvauksen pariin.

– Mulla oli haave, että lähden opiskelemaan media-alaa ja muutan Helsinkiin, niin siellä saan sitten sen uran avautumaan, jos jossain.

Oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Sitä Verho kokee todella olleensa aikoinaan, kun hän latasi ensimmäiset videonsa Youtubeen. Suosittuja tubettajia oli käytännössä neljä, jotka toisiaan tukien kasvattivat omaa katsojakuntaansa sekä tunnettuuttaan.

Asiat ovat muuttuneet. Nykyään suhteellisen tunnettuja tubettajia on Suomessa satoja ja kilpailu katsojista sekä tilaajista on kovaa. Verho kertoo miettineensä usein, että läpimurron tekeminen on nykyään erittäin paljon vaikeampaa, kuin 2010-luvun alussa.

– Silloin videoita tehtiin vielä webkameralla ja se oli ihan ok. Mäkään en ikinä editoinut mun videoita, se oli tosi erilainen maailma. On myös ihanaa, että aika on mennyt eteenpäin.

Vaikeat aiheet eivät pelota

Verho on julkaissut tubettajan uransa aikana satoja videoita, eikä hän ole pelännyt puhua arkaluonteisista aiheistakaan. Aiheista, jotka ovat henkilökohtaisia ja koskettavat häntä itseään syvältä.

Vuonna 2017 Verho julkaisi videon, jossa hän kertoi lääkäriltään saamasta lapsettomuusdiagnoosista. Verho oli tuohon aikaan 20-vuotias. Hän julkaisi tubekanavallaan tunteikkaan videon, jossa hän luki ääneen kirjoittamansa kirjeen syntymättömälle lapselleen. Lapselle, jota hän ei voisi itse biologisesti saada.

Palautetta videosta tuli valtavasti, ja viestejä siihen liittyen tulee Verholle edelleen, lähes kolme vuotta videon julkaisun jälkeen.

– Kaikki kanavat, missä mulle pystyi vaan lähettämään viestejä, olivat täynnä niitä. Ja ne olivat niin erilaisilta ihmisiltä, eri ikäluokista. Oli myös selviytymistarinoita. Todella laaja skaala, ja niitä viestejä tulee edelleen.

– En ole nähnyt mitään syytä piilottaa sitä videota, vaikka olen saanut myös sellaista palautetta, että miksi olet kertonut noin henkilökohtaisen asian.

Monet ovat saaneet tukea Verhon jakamasta videosta, mutta hän kertoo saaneensa sitä myös itse. Ja sitä hän myös kaipasi kertoessaan äärimmäisen kipeästä asiasta.

– Vaikka annan tukea ja turvaa ihmisille, tarvitsen sitä myös itse. Se oli ehkä semmoinen hetki, joka käänsi asetelman toisin päin: mä halusin ihmisiä mun ympärille, joilla on esimerkiksi ollut sama kokemus.

Verho on käsitellyt kipeitä aiheita myös muun muassa podcastissaan. Käsittelyssä ovat olleet niin mielenterveysongelmat, vanhempien erot kuin rakkauselämäkin.

Siksi tekeekin erityisen kipeää, jos henkilökohtaisesta aiheesta puhuttuaan saa lokaa niskaan. Tämänkin Verho on kokenut, niin viestien kautta kuin kasvotustenkin.

– Se on tosi outo tilanne, että ihminen, jota et tunne, tulee kasvotusten arvostelemaan sun elämää. Sitä tapahtuu kyllä todella harvoin ja siitä on monta vuotta aikaa, kun joku on viimeksi tullut mitään sanomaan. Mutta se ei ole periaatteessa sellaista, että voisin ottaa siitä edes nokkiini, koska se on niin semmoista sanahelinää. Siihen on tosi vaikeaa edes vastata.

”Kuka olen, mistä tulen onnelliseksi”

Vaikka Verho on avoin ja ei pelkää tarttua vaikeisiin aiheisiin, on hänenkin elämässään joitakin verhoja, joita hän ei aio kaikille raottaa.

– Joku sanoi joskus hyvin, että jos haavat ovat tuoreita, älä avaa niitä kenellekään, koska aina jokaisella on mahdollisuus ripotella sinne vähän suolaa.

Ei ole olemassa yksittäistä aihetta, josta Verho jättäisi puhumatta. Kuitenkin asiat ja tapahtumat, joihin liittyy merkittävällä tavalla joku toinen ihminen, ovat sellaisia, joista Verho ei julkisesti puhu. Hän haluaa suojella ystäviään sekä perhettään.

– Siinä meni tosi pitkään, että otin sisarukseni mukaan videoilleni. Oltiin sovittu, että näin ei tehdä, koska he ovat lapsia, eivätkä he ymmärrä mitä sanovat eivätkä sitä, kuinka monta ihmistä mahdollisesti näkee jonkun kuvan tai videon.

Verho on kasvanut teini-ikäisestä aikuiseksi videoita tehden suomalaisten katseen alaisena. Monet Verhon seuraajista saattavat kokea tuntevansa tubettajan, vaikka he eivät tätä olisi koskaan tavanneet.

Naisen mukaan hänelle itselleen kuitenkin vaikein asia läpi elämän ja uran on ollut oman itsensä sekä omien vahvuuksien tunteminen.

– Kun menin radioon töihin, mulla oli kriisi siitä, etten oli käynyt yliopistoa tai ammattikorkeakoulua ja että olen liian tyhmä tähän ammattiin. Jotkut mittaavat sen sillä tavalla ja kyllä mä sitäkin kuulen, että ”tuohan ei ole käynyt mitään kouluja niin se on ihan pahvi, mistä se voi mitään tietää”.

– Mutta jotkut oppivat asioita eri tavoilla. En ole ikinä rakastanut käydä koulua eikä mulla ole mitään sellaista intohimoa, että haluaisin hakea kouluun. Jos semmoinen tulisi, tottakai menisin.

Omien vahvojen puolien tuntemus ei ole ollut Verholle koskaan helppoa – varsinkin kun hän tekee työnsä ympäristössä, jossa kyseenalaistamista tapahtuu muiden toimesta jatkuvasti.

Joskus Verho on havahtunut öisin siihen, että hän makaa sängyssä hereillä miettien millainen ihminen hän on. Vaikka hyviä viestejä tulee paljon, hän saa myös paljon kommentteja, joissa hänen esitetään olevan teennäinen tai esittävän roolia.

Näiden viestien kautta Verho joutui tavallaan käynnistämään itsensä uudelleen. Miettimään, tunteeko hän itsensä niin hyvin kuin luuli.

– Tämmöinen kriisi mulla oli ihan vastikään, kun mietin, kuka olen, mistä tulen onnelliseksi, mitä elämässäni tapahtuu. Koska sitä oli kyseenalaistettu niin paljon.

Kun puhutaan tubettajista ja sosiaalisesta mediasta, pohditaan usein myös vaikuttajien vastuuta. Verho ei kuitenkaan omaa sisältöään halua tältä kantilta katsoa. Hänen mukaansa paineet kasvaisivat helposti aika valtaviksi, mikäli kokisi olevansa vastuussa kaikista seuraajistaan, jotka hänen tapauksessaan sijoittuvat 13-60-vuotiaiden ikähaitariin.

– En koe, että mulla on vastuuta, mutta tottakai haluan ajaa sellaista ajattelutapaa, että kun uskoo tarpeeksi paljon itseensä ja omaan tekemiseen, niin voi menestyä, oli ala mikä tahansa. Haluan tuoda sellaisia hyviä asioita nuorten mieleen ja ajattelutapaan, puskea heitä eteenpäin. Mutta vastuussa en ole kuitenkaan.

Posse MTV3-kanavalla perjantaisin kello 20!

Lue myös:

    Uusimmat