Miro oli lapsi, joka rakasti tyttömäisyyttä ja haaveili mekkojen piirtämisestä – nyt hänellä on vahva sanoma, jota haluaa julistaa kaikille: "Se nähdään niin usein heikkoutena"

Muodin huipulle -voittaja Miro Hämäläisellä vahva sanoma, jota haluaa julistaa kaikille 8:32
Muodin huipulle -voittaja Miro Hämäläisellä vahva sanoma, jota haluaa julistaa kaikille

Muodin huipulle -ohjelman voittanut Miro Hämäläinen on luonut vuosia uraa muotisuunnittelijana Amsterdamissa, ja hänen asujaan on nähty maailmantähtienkin yllä. Hämäläisen työtä ajaa voimakas sanoma, jota hän haluaa vahvasti alleviivata. 

Miro Hämäläinen, 31, on elänyt erikoiset puoli vuotta. Torstaina 11. huhtikuuta suomalaisille selvisi, että hän on tuore Muodin huipulle  -ohjelman voittaja, mutta Hämäläinen itse on elänyt tiedon kanssa ja sitä salaillen jo alkuvuodesta lähtien, jolloin finaalijakso kuvattiin. 

Hämäläinen asuu ja luo uraa Amsterdamissa, mutta finaalijakson suomalaisten läheistensä kanssa nähdäkseen hän saapui Suomeen. Muodin huipulle -projekti on ollut pitkä, eikä Hämäläisen mukaan sille näykään loppua, mistä hän itse on tietysti mielissään. 

– Hyvin jännityksellä odotan, mitä vielä tapahtuu, Hämäläinen pohtii huhtikuisena päivänä Helsingin Designmuseossa, eli tavallaan sieltä missä kaikki alkoi, sillä ensimmäinen ohjelman jaksoista kuvattiin museon tiloissa. 

Muodin huipulle -jaksoja Hämäläinen on itse seurannut Amsterdamista käsin hyvin tiiviisti. Niistä hänellä on kertomansa mukaan ollut "yllättävän" rento ja itsevarma olo. Muutaman kerran jaksoja on katsottu yhdessä etäkatsomon kera, kun hänen suomalaiset ystävänsä ovat olleet videopuhelun äärellä. Toiset jaksot on katsottu puolestaan kumppanin kanssa tai muussa seurassa. 

– Olen katsonut varmaan 2-3 kertaa joka ikisen jakson, niitä on katsonut sitten eri porukoiden kanssa siellä täällä. 

Voittoa myös tuli juhlittua alkuvuodesta. Hämäläisen mukaan ei "kerralla ihan sikakovaa", mutta monta kertaa "aika lujaa". Voitonjuhliakin oli jaettava useaan osioon, jotta saavutuksen pääsi jakamaan eri läheisten kanssa. 

Finaalijaksossa paikan päällä oli myös useita Hämäläiselle tärkeitä ihmisiä. Voiton ratkettua muun muassa hänen äitinsä säntäsi heti lapsensa kainaloon tätä onnittelemaan täysin lopputuloksesta haltioituneena. Hämäläinen ylistää eritoten äitiään siitä, kuinka suurena tukena tämä oli lapsensa elämän yhden suurimman haasteen keskellä. Toki apua hän sai paljon myös muualtakin. 

– Oikeastaan ihan kaikessa, missä minua vaan saattoi auttaa, sain apua. Eikä ole tavallaan ollut vaikeaa pyytää apua, sitä on ollut tavallaan kivakin pyytää, niin on saanut jakaa tämän kaikkien kanssa. Se on ollut myös monille kiva kokemus olla osana tätä, sen auttamisen kautta. 

Selkeä suunta

Hämäläinen on tiennyt käytännössä aina haluavansa olla muotisuunnittelija. Lapsena kiinnostus muotia kohtaan näkyi erityisesti tavassa, jolla hän itse halusi pukeutua. 

– Minulla oli esimerkiksi paita, jossa oli ihan pieni halkio täällä sivussa. Se oli aivan suosikkipaitani vaan sen halkion takia, koska se oli vähän semmoinen mekkomainen, vaikkei se ollut pitkä tai mitään. Sitten oli jotkut lempisukat ja tykkäsin ihan hirveästi muutenkin sukkiksista. Oli vain sellaisia tiettyjä vaatteita, joita oli aina pakko saada päälle tiettyinä päivinä. 

Unelma suunnata muotialalle on aina ohjaillut sitä, millaisia valintoja hän on elämässään tehnyt. Yläasteella hän hakeutui teatteri- ja improvisaatiotunneille päästäkseen tekemään niissä puvustusta. Kallion ilmaisutaidon lukiossa hän jatkoi samaa ja muistaa myös kuvaamataidon tunneilla halunneensa aina, jos mahdollista, tehdä työnsä tekstiileistä. 

– Ne olivat sellaisia pieniä, ohjaavia asioita. Ja sitä kautta myös ymmärsi, että haluaa hakea opiskelemaan muotisuunnittelua. Ensin ajattelin Aaltoa (yliopistoa), mutten ikinä hakenutkaan sinne, vaan hain suoraan Hollantiin opiskelemaan ja se lähti rullaamaan sitä kautta siellä. 

Muotialan raadollisuus on hyvin tunnettu asia, ja joskus töyssyjäkin on ollut matkalla unelmaa tavoitellessa. Usko omaan tekemiseen on ollut toisinaan koetuksella. 

– Monta kertaa. Ja on miettinyt sitä, että kuinka tavallaan kauas olisin valmis menemään tällä omalla alalla, mikä olisi sellainen viimeinen työpaikka, joka vähän liittyisi vaatetusalaan tai muotiin, millaiseen työhön olisi valmis suostumaan ja sopeutumaan. 

– Mutta jotenkin on aina tullut uusi kipinä jostain, uusi projekti ja uudet ideat. 

 Hämäläisen mukaan hänellä ei kuitenkaan ole koskaan ollut käytännössä muuta vaihtoehtoa, kuin jatkaa eteenpäin ja uskoa itseensä. 

– Mikään muu ei ole kiinnostanut samalla tavalla eikä ole ollut sellaista draivia ja kutsumusta mitään muuta asiaa kohtaan. 

– Kaikille tulee varmasti jossain kohtaa se, että miettii kauan tätä jaksaa jatkaa. Onhan se välillä tosi rankkaa sekä fyysisesti että henkisesti, ettei sitä sitten välttämättä enää jossain vaiheessa kestä. Mutta sekin on sitten ihan ok, että voi myös tehdä asioita jonkin aikaa, ja sitten siirtyä eteenpäin ja tehdä taas tilaa niille uusille tekijöille.

Suoranaisesti Hämäläinen ei kertomansa mukaan nauti suuresti muotimaailman kilpailullisuudesta, vaan siitä, kuinka moninainen se on. Kaikki ihmiset käyttävät vaatteita, joten muoti on aina läsnä kaikkialla, koko ajan. 

– Se, että asiat muuttuvat tosi nopeasti, on mielestäni tosi inspiroivaa. Kuinka me voidaan niin nopeasti ihmisinä luoda ja miettiä uusia asioita, miten sopeutumiskykyisiä me ehkä myös olemme kaiken maailman tilanteissa. 

Tyttömäisyys kuuluu kaikille

Hämäläinen oli itse jo pienenä lapsi, joka piti tyttömäisenä pidetyistä asiosta: leikki Barbeilla, piirsi linnoja, prinsessoja ja mekkoja sekä haaveili niiden tekemisestä. Työssään muotisuunnittelijana hän haluaa alleviivata tätä viestiä: tyttömäisyys kuuluu ihan kaikille. 

– Se nähdään niin usein heikkoutena, kuten myös naisellisuus, minkä takia niitä tyttömäisiä piirteitä ei sallita miehille. Itkeminen esimerkiksi laitetaan usein yksi yhteen tyttömäisyyden kanssa, eikä sitä sen kautta sitten sallita miehille, koska se nähdään heikkoutena. Haluan nähdä sen enemmänkin voimavarana, että uskaltaa olla oma itsensä. 

– On jopa poliittista olla tyttömäinen. Paljon naisia ja heidän kehojaan yritetään politiikassa pistää johonkin kahleisiin ja ohjailla. Kaiken naisellisuuden tuominen (esille) on poliittinen vastalause jopa sille kaikelle. Se on minulla se pohja siinä. Tyttömäisyys kuuluu kaikille ja sitä pitää vaan juhlia. Meitä on niin monenlaisia, todella erilaisia, mutta toisaalta tosi samanlaisia. Pitäisi vaan juhlia omaa itseään, eikä sanoa, mitä ei tulisi tehdä. Olla vain rohkeasti oma itsensä. 

Muotialan yllä on leijunut vuosikausien ajan yksi synkkä pilvi, sillä vaatetuotanto on yksi maapalloa eniten kuormittavista teollisuudenaloista. Hämäläinen on monien muiden tavoin sitä mieltä, että asioille olisi pitänyt jo kauan sitten tehdä jotain. Olemassa olevia rakenteita olisi nyt korkea aika muuttaa.

– Muoti on tavallaan todella vanhoillista, että kaikki tehdään niin perinteiden mukaan. Sitä muutosta on tosi vaikeaa tuoda niihin rakenteisiin, jotka ovat syntyneet ja olleet olemassa varmaan sata vuotta. 

Positiivistakin liikehdintää kuitenkin on: yhä enemmän kannustetaan vanhan kierrättämiseen, korjaamiseen ja muutoinkin ostovalintojensa tarkempaan punnitsemiseen. Hämäläistä itseään miellyttää erityisesti myös Euroopassa tekeillä olevat lakimuutokset, sillä esimerkiksi Ranskassa pikamuotiin liittyvää lainsäädäntöä on suunniteltu tiukennettavan merkittävästi. 

– Semmoinen tulevaisuus ehkä siitä, että pikamuotia ei ainakaan Euroopassa olisi saatavilla, näyttää siltä, että se ehkä voisi olla mahdollista. 

– Se olisi mielestäni ihanaa, sillä voisimme sitten käyttää sen sijaan ne resurssit ja varat nimenomaan sitten siihen, että voisi ostaa ehkä ajatuksella ja taidolla tehtyjä vaatteita, sekä niiden korjaamiseen ja entisöimiseen. Sekin on ala itsessään, ja niitäkin tekijöitä pitää olla myös tulevaisuudessa, joten sitä kaikkea pitää myös tukea, ettei se osaaminen häviä. 

Muodin huipulle -finaalissa ohjelman tuomaristoon kuuluva Sami Sykkö  julisti, että Hämäläinen tulisi olemaan ikonisen muotimerkki Chanelin seuraava suunnittelija. Hämäläinen vastasi jaksossa pontevasti olevansa samaa mieltä. 

Suuressa muotitalossa työskenteleminen olisikin todella hänen unelmansa yhden osa-alueen täyttymys. 

– Olisi ihanaa olla osa jotain isompaa tiimiä, mutta toisaalta haluan ensin katsoa, mitä tästä tulee. 

Entä toteuttiko Muodin huipulle -voitto Hämäläisen unelman? Hänen mukaansa kyllä, mutta toisaalta vain pienen palasen siitä. 

– Ehkä ensimmäiset pari askelta kyllä, Hämäläinen hymyilee.  

Alla olevalta videolta näet, kuinka Miro Hämäläinen kertoi heti Muodin huipulle -voittonsa jälkeen aikovansa juhlia saavutustaan.

Tässä on Muodin huipulle -voittaja – paljastaa, kuinka saavutusta juhlitaan 4:46

Muodin huipulle -jaksot näet MTV Katsomossa.

Lue myös:

    Uusimmat