Käsittämättömiä ennätyksiä liukuhihnalta – tämä yleisurheilija hämmästyttää Tokion olympialaisten alla

Miesten 3000 metrillä hirmuaika – ihmemies paransi ennätystään 17 sekunnilla 3:45
Mohamed Katirilta hirmujuoksu 3 000 metrillä: espanjalainen maansa ennätykseen lähes 17 sekunnin henkilökohtaisella parannuksella.

Espanjalainen kestävyysjuoksija Mohamed Katir on tehtaillut hämmästyttäviä ennätyksiä viime aikoina. Tuorein niistä nähtiin Timanttiliigassa tiistaina. 

Pääkuvan video: Mohamed Katir paransi 3 000 metrin ennätystään lähes 17 sekunnilla Gatesheadin Timanttiliigan kisassa. 

Marokkolaistaustainen, perheensä mukana viisivuotiaana Espanjaan muuttanut ja maan kansalaisuuden joulukuussa 2019 saanut Katir, 23, on paukutellut Espanjan ennätyksiä uuteen uskoon tällä kaudella. 

Kesäkuun 10. päivä hän juoksi 5 000 metriä ennätysaikaan 12.50,79 Timanttiliigassa Firenzessä, kuukautta myöhemmin oli 1 500 metrin ennätyksen (3.28,76) aika Monacossa ja tiistaina hän kipitti Espanjan uuden ykkösajan 7.27,64 Gatesheadin Timanttiliigan 3 000 metrin kilpailussa. 

Katirin omat ennätysparannukset tällä kaudella ovat olleet huimia: lähes kahdeksan sekuntia 1 500 metrillä, reilut 16 sekuntia 3 000 metrillä ja kaikkiaan peräti minuutti harvemmin juoksemallaan 5 000 metrillä.     

Ja uudet ennätykset ovat kovaa valuuttaa myös matkojen historiatilastoissa. Esimerkiksi Katirin aika 1 500 metrillä on kautta aikojen kymmenenneksi kovin, eikä jää Hicham El Guerrouj'n maailmanennätyksestä kuin 2,76 sekuntia. 

Tiistaina hän oli lähellä rikkoa myös belgialaisen Mohammed Mourhitin nimissä olevan Euroopan ennätyksen 7.26,62. 

– En edes tiennyt paljonko ennätys oli, Katir kommentoi El Paisille

3 000 metrin kisan voitto oli Katirille kauden toinen ykköstila Timanttiliigassa. Hän vei myös 5 000 metrin kilpailun Gatesheadissa toukokuussa. 

Katir onkin nostettu voittajaehdokkaaksi Tokion olympialaisten 5 000 metrillä. Hän on neljäntenä tämän kauden maailmantilastossa, jota johtaa Norjan Jakob Ingebrigtsen ajalla 12.48,45.   

– En oikein tiedä. Tokiossa on paljon tunnettuja ja kokeneita juoksijoita. Mitali ei ole missään nimessä helposti saavutettavissa, Katir summaa.  

Tokion olympialaiset alkavat ensi viikolla. 

Lue myös:

    Uusimmat