Kärpät-luotsi löysi nopeasti osasyyn sarjakärjelle kärsittyyn tappioon – "Tällä kertaa valmentaja epäonnistui"

3:39
Videolla kuvaa ottelun lehdistötilaisuudesta.

Oulun Kärpät tarvitsi perjantaina Rauman Lukon kotihallissa Kivikylän Areenalla vain 19 sekuntia ymmärtääkseen, että raumalaisia vastaan ei välttämättä kannata pelata ilman maalivahtia. Lukko tarvitsi juuri tuon verran näyttääkseen sen vierailleen ja voitti jääkiekkoliigan ottelun 3–0.

Kärpät oli pari minuuttia ennen kolmannen erän loppua maalin tappioasemassa ottaessaan maalivahti Patrik Rybarin vaihtoaitioon. Lukon Eetu Koivistoinen siirsi numeroiksi 2–0 tyhjään maaliin ajassa 58.10. Vain 19 sekuntia myöhemmin viimeisteli Daniel Audette kotijoukkueelle jo ratkaisevan kolmannen maalin Rybarin ollessa yhä pois työpaikaltaan.

– Tällä kertaa valmentaja epäonnistui ottaessaan lopussa maalivahdin pois. Lukko iski karulla tavalla kaksi maalia, Kärppien päävalmentaja Mikko Manner manasi.

Ottelun ainoan maalin niin sanotusti normaalitilanteessa teki puolustaja Robin Press pelikellon näyttäessä aikaa 16.36. Siihen asti oli pelattu Lukon vastuuvalmentaja Pekka Virtaa siteeraten "ystävyysottelumeiningillä, ettei vain kenellekään tulisi paha mieli".

– Yhtenäinen puolustus ja loistava maalivahti olivat ne aseet, joilla voitto varmistettiin, viittasi Virta joukkueensa nollapeliin, joka oli maalissa pelanneelle Lassi Lehtiselle kauden toinen.

Lukko sai kaukaloon Kristian Pospisilin, joka vietti liki kaksi kuukautta kotimaassaan Slovakiassa polvioperaatiosta toipuen.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja