Karmivan kokoinen hämähäkki ahmi pariskunnan edessä kokonaisen opossumin – somessa ihaillaan: "Tämä on siistein kuva, jonka olen pitkiin aikoihin nähnyt"
Tasmanian kansallispuistossa vieraillut pariskunta ikuisti verenhimoisen hämähäkin, uutisoi muun muassa brittiläinen uutissivusto LADbible.
Justine Latton oli miehensä kanssa viikonloppureissulla Australian saarella Tasmaniassa. Pariskunta nautti saaren upeista näkymistä ja elämyksellisestä luonnosta Mount Fieldin kansallispuistossa.
Tasmanian luonnon upeus näytti matkan aikana myös sen karun puolen, kun pariskunta ikuisti kameraansa valtavan kokoisen jahtihämähäkin.
Eikä hämähäkin koossa vielä mitään: katon rajassa roikkunut valtava hämähäkkieläin söi hyvällä ruokahalulla opossumia, joka näytti hämähäkin rinnalla todella pieneltä ja heikolta otukselta. Opossumien, eli pussirottien, koko voi vaihdella muutamasta sentistä jopa metriin, hännän pituus mukaan lukien.
LADbiblen mukaan jahtihämähäkin saaliina ollut opossumi oli noin 5–6 senttimetrin pituinen ja muutaman gramman painoinen.
Kuva sai huomiota sosiaalisessa mediassa
Justine julkaisi ottamansa kuvat hämähäkkieläimille perustetussa Tasmanian Insects and Spiders -nimisessä Facebook ryhmässä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa kuvat ruokailevasta jahtihämähäkistä täältä.
Kuva sai osakseen sekä kauhistelevia, ihastelevia että jopa kadehtivia kommentteja.
– Miten ainutkertainen kuva. Olisin todella innoissani, jos pääsisin todistamaan jotain tuollaista. Tämä ei ole pelottavaa vaan mielenkiintoista. Olisi mahtavaa nähdä, miten tilanne kehkeytyi ja millaista taistelua opossumi ja hämähäkki kävivät. Olisi tosin ollut vaikeaa olla puolustamatta opossumiraukkaa, eräs nainen kommentoi.
– Tämä on siistein kuva, jonka olen pitkiin aikoihin nähnyt.
– Justine, tämä on niin kiinnostavaa. Luonto ei koskaan lopeta hämmentämästä minua, eräs ihaili.
Osa kommentojista jopa epäili, oliko tilanne todella aito.
– Voiko tämä edes olla mahdollista jahtihämähäkiltä, eräs tiedusteli.
– Tilanne näyttää lavastetulta. Molemmat ovat varmaankin kuolleita, eräs epäili.
Moni jahtihämähäkkeihin törmännyt Facebook-käyttäjä riensi toppuuttelemaan epäilijöitä. Lajin tuntevien kokemusten mukaan jahtihämähäkit ovat vahvoja petoja, jotka syövät ravinnokseen myös pieniä nisäkkäitä, kuten hiiriä.
Kuten Justinen ottamista kuvistakin näkyy, jahtihämähäkit lukeutuvat maailman suurimpiin hämähäkkilajeihin. Ei ihme, että Justinen tapaama niveljalkainen saa ihon kananlihalle – toivottavasti et menetä yöuniasi!
Juttua muokattu 19.6.2019 kello 8.57. Korjattu: Jahtihämähäkit ovat yksi maailman suurimpia hämähäkkilajeja. Esimerkiksi Laosissa on tavattu yksilöitä, joiden raajojen kärkiväli on huimat 30 senttimetriä.
Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää