Karmiva lastenloru piinasi brittikaupungin asukkaita vuoden – tämä oli totuus yöllisten herätysten takana
Karmivaksikin kuvailtu lastenloru piinasi brittikaupunkia vuoden, ennen kuin totuus selvisi.
It's raining, it's pouring. The old man is snoring. He went to bed and bumped his head and couldn't get up in the morning.
Tunnetussa lastenlorussa sataa kaatamalla, ja vanha mies kuorsaa. Mies menee sänkyyn ja lyö päänsä, eikä enää pääse ylös aamulla. Arvellaan, että lorussa viitataan mahdollisiin aivotärähdyksen vaaroihin.
Joka tapauksessa lorussa on karmiva sävy, joka taatusti korostuu, jos lorun kuulee lapsen laulamana myöhään yöllä, eikä kukaan tiedä, mistä ääni tulee. Näin kuitenkin oli asian laita 138 000 asukkaan Ipswichin kaupungissa, Englannissa, kertoo Mirror, joka nosti muutaman vuoden takaisen tapauksen esille näin halloweenin kunniaksi.
"Se herätti minut öisin"
Kaupunkilaiset alkoivat kuulla lastenlorua jo syyskuussa 2017. Paikalliset ihmettelivät asiaa esimerkiksi paikallislehti Ipswich Starille seuraavana vuonna kuultuaan karmivaa lurittelua jo vuoden verran.
– Se herätti minut öisin, se oli kerta kaikkiaan kauhistuttavaa, eräs nainen kertoi lehdelle.
Nainen kertoi kuulevansa sen useaan kertaan öisin, aamuyhdeltä, aamukahdelta, aamuneljältä, aivan satunnaisiin aikoihin. Naisen mukaan se saattoi kuulua kerran yössä tai useaan otteeseen.
– Viime viikolla se soi tunteja, se oli vain kamalaa, hän kertoi tuolloin.
Alice Randle kertoi lorun kuuluvan joskus tuntikausia. Oletettavasti Randle on myös Ipswich Starin nimettömänä haastateltu perheenäiti.
– Kuulostaa siltä, että sen laulaa hyvin nuori lapsi, hän kertoi Independentille.
Tämä oli totuus lurittelun taustalla
Randle valitti asiasta kaupunginvaltuustoon kuukausien kidutuksen jälkeen. Kaupunginvaltuusto otti asukkaiden huolen todesta, ja lähetti tiimin selvittämään, mistä ääni kuului. Useaan otteeseen tiimi metsästi ääntä, mutta se ehti loppua ennen kuin he saapuivat paikalle.
Kun Alice Randle soitti ja ilmoitti heränneensä ääneen iltayhdentoista jälkeen 10. syyskuuta vuonna 2018 tiimin onnistui vihdoin selvittää äänen lähde.
Kaupungin asukkaat olivat taatusti iloisia kuultuaan, ettei kyseessä ollut kaupunkia piinaava kummitus tai muu henkimaailman hahmo. Kyseessä oli vain hämähäkkien laukaisema liikehälytin.
Viranomaiset jäljittivät äänen läheiselle Farthing Roadin tehdasalueelle ja hälytin saatiin sammutettua.
Tehdasalueen edustaja kertoi, että hälyttimen oli tarkoitus karkottaa mahdolliset varkaat, ja se oli suunniteltu niin, että sen kuulisivat ihmiset vain alueen sisäpuolella.
Selvisi, että hälytin oli kuitenkin asetettu liian kovaääniseksi ja sen laukaisivat kameran linssien päällä kuljeskelevat hämähäkit. Asetuksia muutettiin ja kaupunkilaiset saivat jälleen nukkua yönsä rauhassa.
Lue myös: 3-vuotias tyttö piirsi karmivan mielikuvituskaverinsa: ”Hän tulee tapaamaan minua vain öisin”
Lue myös: Milloin halloween on Suomessa? Näin vastaa asiantuntija: "Siinäkin on jo mahdollisuus valita..."
Lähteet: Mirror,Independent, Bustle, Ipswich Star, BBC
Uusimmat
-
14:20
Finnair viivästytti yli 20 lentoaan Helsinki-Vantaan ruuhkan takia – yli 2 000 laukkua jäi silti kyydistä
-
14:19
Olkiluoto 3:ssa häiriö
-
14:01
MTV seuraa: Valkeakosken 15-vuotiaan raiskauksesta ja taposta syytetty äänessä oikeudessa
-
13:57
Epäily tappavasta viruksesta säikäytti Hampurissa – testit negatiivisia
-
13:52
Suora lähetys: Vientivetoinen palkkamalli etenee eduskuntaan
-
13:35
Ilves-pelaajat tuulettivat jo – Joni Ortion hanskapelastus yllätti tv-selostajankin
-
13:25
Sari Sarkomaa sai syöpäkontrollissa hyviä uutisia – avaa ajatuksiaan, kun sai reilu vuosi sitten diagnoosin
-
13:19
"En selvästikään ole niin lahjakas kuin Kalle" – rallitähti tunnustaa jo miettivänsä hänelle tärkeämpää uraa
-
13:10
Nordealla jälleen ongelmia – palvelunestohyökkäys
-
12:53
Liigaviikko: 18-vuotiaan komeetan huippuotteet hämmästyttävät – "Miten voi olla jo noin hyvä?"
-
12:44
Laiton rajanylittäjä jäi kiinni Parikkalassa – rajavartiolaitos sai soiton "valveutuneelta" asukkaalta
-
12:28
Poliisi sai valmiiksi Vantaan Tikkurilan murhatutkinnan – "Perheen sisäinen teko"
-
12:26
HIFK teki yllätyshankintoja – urheilupomo kommentoi väistellen
-
12:25
Pekka Toverille merkittävä pesti: "Aika kääriä hihat"
-
12:09
Kommentti: Melania Trumpin aborttikanta hätkähdyttää – aito riitasointu vai pelkkää poliittista peliä?
-
12:09
Toimittaja testasi sata vuotta vanhan paritanssin – tätä on Lindy Hop
-
12:07
Helsinki-Vantaan matkalaukkukaaoksen aiheuttanut vika korjattu
-
12:05
Messin tulo räjäyttänyt pankin – miljoonat virtaavat kassaan
-
11:38
Taksikatastrofin korjaaminen matelee eteenpäin
-
11:20
Jorma Uotinen ei ole sukunsa ainoa rohkea vaikuttaja: "Tässä on kyllä jo sulateltavaa"
-
Lataa lisää