Milloin halloween on Suomessa? Näin vastaa asiantuntija: "Siinäkin on jo mahdollisuus valita..."
Pyhäinpäivä on marraskuun ensimmäinen lauantai, mutta koska halloweenia vietetään Suomessa? Vastauksia kinkkiseen kysymykseen on monia, paljastaa asiantuntija.
Halloweenia on juhlittu Suomessa jo vuosikymmeniä, mutta sen sijainti kalenterissa aiheuttaa vuosittain monille päänvaivaa. Koska halloweenia kuuluisi Suomessa viettää – lokakuun viimeinen päivä vai sittenkin aiemmin tai myöhemmin?
Koska halloween on?
Koska halloweenia sitten oikeaoppisesti juhlitaan? Vaihtoehtoja on paljon.
– Se varmasti miellyttää ravintoloitsijoita, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija Juha Nirkko naurahtaa.
Sadonkorjuu osuu pohjoisella pallonpuoliskolla syksyn hämärään. Se luo luontaisen paikan syysjuhlallisuuksille, suomalaisessa perinteessä siis kekrille, jota juhlittiin, kun sato on korjattu.
Pyhäinpäivä on Suomessa marraskuun ensimmäinen lauantai. Se on ollut viikonloppujuhla 1950-luvulta lähtien. Amerikassa pyhäinpäivä puolestaan on juuri se päivä, joka sattuu olemaan marraskuun ensimmäinen.
– Silloin halloween on aina lokakuun viimeisen päivän ilta. Siinäkin on jo sellainen mahdollisuus valita: viettääkö tätä juhlaa viikolla amerikkalaisittain vai viikonloppuna suomalaisittain? Nirkko sanoo.
Kekriä vietetään, kun sato on korjattu
Kekriä on perinteisesti vietetty silloin, kun sato oli korjattu talteen ja kylässä tai talossa on juhlalle sopiva ajankohta. Päivä on luultavasti vaihdellut talosta ja paikkakunnasta toiseen.
– Esimerkiksi Mikon päivä, 29. syyskuuta, oli jo tärkeä syysjuhla, ja oikeastaan koko lokakuu oli potentiaalista kekrin viettoajankohtaa, Nirkko sanoo.
Voisiko halloweenin yhdistää syyslomaan?
Halloweenia tai kekriä voi siis Suomessa juhlia vapaammin – vaikkapa viikkoa ennen pyhäinmiestenpäivää tai juuri sen jälkeen. Syyslomaviikkoonkin kekrin voisi yhdistää; perinteisesti halloweenia ja muita syysjuhlia on nimittäin juhlittu pidempään kuin yksi ilta.
– Kekriin, kelttien samhainiin ja halloweeniinhan liittyy se, että juhla on pidempi periodi. Sekä kekrissä että samhainissa juhlittiin saman tien viikko tai pari. Paras aika oli loka-marraskuun vaihde, yönseutu, jolloin juhla oli korkeimmillaan ja tuonpuoleisen voimat elävimmillään, Nirkko sanoo.
– Siinähän olisi niin sanottu markkinarako. Syysloma voisi olla kuin kekrin jälkeinen viikko: vapaaviikko, kissaviikko, runtu- tai römppäviikko. Sillä oli paljon hauskoja nimiä. Saataisiin näin vähän elävyyttä syyslomaankin, Nirkko sanoo.
Kekrin jälkeen oli lupa ottaa hetken aikaa rennosti. Nirkon mukaan esimerkiksi kissaviikko-nimitys tarkoittanee, ettei töitä tarvitse tehdä. Ihmisellä on siis hetken aikaa kissanpäivät.
Lue myös: Näin kaiverrat kurpitsan halloweeniksi
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää