Mainos

Karkkipäivä sallittu! Tästä syystä karkkikiellosta voi olla lapsille enemmän haittaa kuin hyötyä

10:36

Mustavalkoinen ruokien jaottelu hyviin ja pahoihin voi johtaa myöhemmin "kaikki tai ei mitään" -ajattelumalliin. Se saattaa ilmetä lapsen ylipainona, syömishäiriönä tai kehon kuvan vääristymisenä.

Millainen lihavuusepidemia lasten keskuudessa jyllää Suomessa? Katso keskustelu yllä olevalta videolta.

Syömishäiriöihin erikoistunut yhdysvaltalainen psykologi Juli Fraga muistuttaa vanhempia Health Line -sivustolla, ettei lapsille pitäisi opettaa mustavalkoista ajattelua ruoan suhteen. Se voi johtaa myöhempiin syömishäiriöihin sekä ylipaino-ongelmiin.

Fraga nojaa väitteessään Michiganin yliopiston pieneen tutkimukseen. Siinä videokuvattiin 237 äitiä ja lasta, jotka istuivat keskenään huoneessa täynnä erilaisia ruokia – myös herkkuja.

Niiden äitien, jotka käskivät lastaan rajoittamaan herkkujen syöntiä suorin sanoin, lapset olivat useammin ylipainoisia kuin äitien, jotka hillitsivät lapsensa karkkihampaan kolotusta epäsuoremmin.

Suoraksi kehotukseksi laskettiin esimerkiksi ”Sinä syöt vain yhden” -käsky. Epäsuoraksi taas ”Nyt tuli otettua liikaa, et ole syönyt vielä illallistakaan” -tyylinen ilmaisu.

Tutkimuksen mukaan tiukat kiellot eivät siis ehkäisseet ylipainon kertymistä lapselle. Syy voi olla se, että haluamme tavallisesti ”kiellettyjä ruokia”.

Irti mustavalkoisesta ajattelusta

Kun herkkuja koskevia tiukkoja rajoituksia höllentää, voi lapsi syödä aluksi paljonkin niitä. Pian uutuuden viehätys kuitenkin kaikkoaa, kuten ”kielletyn hedelmän” houkutuskin, eikä lapsi enää ahmi makeaa mahan täydeltä, kertoo äiti ja ravitsemusterapeutti Sally KuzemchakReal Mom Nutrition -sivustolla.

Syömishäiriöihin erikoistuneen psykologi Fragan mukaan herkuista pitäisi puhua kuin kaikesta muustakin ruoasta – ilman turhaa demonisointia. Tämän Fraga näkee myös ennaltaehkäisevän vääristyneen kehonkuvan syntymistä ja epäterveellisen ruokasuhteen kehittymistä.

Jos vanhempi kontrolloi liikaa lapsensa herkkujen syömistä, voi jälkeläiselle syntyä ”kaikki tai ei mitään” -ajattelumalli. Lapselle kannattaa muistuttaa, että herkkuja ei tarvitse pistää napaansa kuin viimeistä päivää, sillä niitä on saatavilla myös jatkossa.

***

3:29

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.