Kokoomuksen kansanedustajan Jari Kinnusen mukaan olisi absurdia vapauttaa kannabiksen käyttö ja olla samalla huolissaan nuorten energiajuomien kulutuksesta.
Vaikka vihreät päätti puoluekokouksessaan varapuheenjohtajistaan, joista yksi todennäköisesti tuuraa Maria Ohisaloa tämän äitiysloman aikana, niin huomion varasti kuitenkin kannabis. Vihreät nimittäin ilmoitti kannattavansa kannabiksen laillistamista.
Vasemmistoliiton tuoreen kansanedustajan Suldaan Said Ahmedin mukaan ihmisen täytyy löytyä huumepolitiikan ytimestä.
– Mielestäni huumeiden käyttöön tulee puuttua ensisijaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon toimilla, ei käytön rangaistuksilla, Said Ahmed toteaa Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen -ohjelmassa.
– (Käytöstä rankaiseminen) on kohtuutonta ihmisille. Pienestä kokeilusta voi aiheutua se, ettei saa työ- tai koulutuspaikkaa. Ihminen syrjäytyy koko yhteiskunnasta, Said Ahmed jatkaa.
Huumepolitiikan pitää pyrkiä haittojen vähentämiseen, Said Ahmed sanoo. Lisäksi avun piiriin pääsemisestä täytyy tehdä helpompaa.
– Se ei palvele ketään, että apua tarvitsevat ihmiset eivät mene hakemaan apua, koska he pelkäävät, että heidän arkeensa aiheutuu kohtuuttomia haittoja.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.