Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vahvistuu: Kansanedustaja Arja Juvonen palaa riveihin

Kansanedustaja Arja Juvonen palaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän jäseneksi. Juvonen on Uudenmaan kansanedustaja, kotoisin Espoosta ja syntyjään Savosta Siilinjärveltä.

– Kuluneen kahden viikon aikana olen saanut selvyyden sille, että haluan jatkaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän jäsenenä. Päätökseen on vaikuttanut keskustelut jäsenistön, kenttäväen, äänestäjien ja perussuomalaisen eduskuntaryhmän jäsenten kanssa.

– Perussuomalaisten puolue on minulle ennallaan, enkä näe ristiriitaa puolueen ja oman poliittisen agendani kanssa. Soten epävakaa tilanne tällä hetkellä korostaa entisestään sitä, että yhteisten asioiden eteen on meidän kaikkien tehtävä töitä entistäkin tiiviimmin. Siihen työhön haluan myös itse palata, Juvonen sanoo tiedotteessaan. 

Erosi puoluekokouksen jälkeen

Juvonen erosi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä 13.6. hänen hävittyään Jyväskylän puoluekokouksessa toisella äänestyskierroksella kisan toisen varapuheenjohtajan paikasta kansanedustaja Teuvo Hakkaraiselle

Eropäätös lähti Juvosen mukaan kokemuksesta, että hänen kymmenen vuoden mittainen poliittinen uransa ja näyttönsä eivät saaneet puoluekokouksessa arvostusta.

Juvosen mukaan Uusi vaihtoehto -ryhmän suunnalta häneen kohdistui suuri epäluottamus eikä häntä oltu pyydetty siihen mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat