Mäntylän kansanedustajana korvaava Torvinen pakeni maasta perussuomalaisten vainoa: "Minua solvattiin ja manattiin järkyttävästi"

Lapin piiristä perussuomalaisten edustajana eduskuntaan nouseva Matti Torvinen ilmoittaa miettivänsä vielä, mihin ryhmään aikoo liittyä. Torvisesta on tulossa kansanedustaja, koska ex-ministeri, Uusi vaihtoehto -ryhmään siirtynyt Hanna Mäntylä lähtee töihin Euroopan neuvoston sihteeristöön.

Torvinen on perussuomalaisten Lapin piirin puheenjohtaja, mutta häntä on viime päivinä vaadittu eroamaan paikalta, koska hän on ilmaissut tukea ex-puheenjohtaja Timo Soinille. Hän ilmoittaa tiedotteessaan olevansa parhaillaan matkoilla, mutta tekevänsä valintansa vielä tänään.

– Vastaan tänään täältä Euroopasta, kohteesta johon olen siirtynyt saamani voimakkaan kritiikin ja painostuksen vuoksi, Torvinen ilmoittaa.

Päätöksestä ei tule helppo, hän tuskailee.

– Edessä on raskaita päätöksiä. Vaino on ollut tuskainen, Torvinen sanoo.

Torvinen antoi Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen omissa nimissään tiedotteen, jossa hän ilmoitti arvostavansa Timo Soinin pyyteetöntä työtä ja pahoittelevansa, että puolueen johtoon tehtiin täysi puhdistus. Torvinen toimi Jyväskylän puoluekokouksessa osan aikaa puheenjohtajana. Hän arvioi puheenjohtajana estäneensä puoluevaltuuston kaappaamisen ääriryhmille.

– Sanoin että yhden (Jussi) Halla-ahon kestän mutta koko johdon vaihto on hävytön teko. Ja noiden sanojen takana seison edelleen, puolue haluttiin ottaa voimalla ja väkisten yhden suunnan haltuun, Torvinen sanoi.

Tiedotteesta lähti ryöpytys, Torvinen toteaa. Pari piirihallituksen jäsentä alkoi Torvisen mukaan koota joukkoja hänen erottamisekseen.

– Minua solvattiin, haukuttiin ja manattiin järkyttävästi.

Torvinen kertoo aikovansa nyt muistella isäänsä ja sukuaan, ennen kuin tekee ratkaisunsa.

– Isäni ja hänen veljensä perustivat aikanaan Pientalonpoikien puolueen, josta tuli myöhemmin SMP. Nyt piirin voimamiehet ovat julkisesti päättäneet minut erottaa. Siksi tuumaan hetken, onko minulla näiden miesten toimien vuoksi mitään mahdollisuuksia jatkaa perussuomalaisissa. Vastaus tulee tänään.

Eduskunta päättää pian

Mäntylän saaman tehtävän vastaanottaminen edellyttää, että eduskunta myöntää hänelle vapautuksen edustajan tehtävästä. Eduskunnan kansliatoimikunnan jäsenen, kansanedustaja Markus Lohen (kesk.) mukaan uusi tehtävä on sen tyyppinen, että vapautus todennäköisesti myönnetään. Eduskunta käsittelee vapautusta joko huomenna tai ensi viikolla, hän uskoo.

Mäntylän tehtäväalue liittyy radikalisaation, syrjinnän ja syrjäytymisen estämiseen, nuorisoon painottaen.


Lue myös:

    Uusimmat