Ryhmäpuheenjohtajuuden jättänyt Kankaanniemi jäämässä perussuomalaisiin – koki tulleensa petetyksi

Eduskuntaryhmän puheenjohtajan tehtävän jättänyt Toimi Kankaanniemi vahvistaa, että aikoo näillä näkymin pysyä perussuomalaisten eduskuntaryhmässä. Asiasta kertoi aiemmin Yle.

Hän sanoo, ettei ole halla-aholainen eikä soinilainen. Hän on rakentanut poliittisen työnsä perussuomalaisen puolueen linjoille ja ohjelmille.

Kankaanniemi uskoo, että pääsee toteuttamaan poliittista linjaansa perussuomalaisten ryhmässä aidommin kuin Uusi vaihtoehto -ryhmässä, jota hän kutsuu kokoomuksen johtamaksi.

Kankaanniemi koki, että hänet petettiin, kun hänelle ei kerrottu eduskuntaryhmässä virinneistä eroaikeista. Perussuomalaisista irronneen Uusi vaihtoehto -ryhmän puheenjohtaja Simon Elo kertoi puolestaan, että irtaantumisoperaatio oli pidettävä suppeassa piirissä.

– Emme voineet kertoa asiasta Kankaanniemelle, koska hän olisi kunniallisena puheenjohtajana ollut velvoitettu kertomaan ryhmälle.

MTV:n erikoishaastattelu: Timo Soini tuohtunut hävinneiden kohtelusta 8:47

Loikkarit: Halla-ahon perussuomalaiset yhden asian liike 7:30

Perussuomalaisten Tavio: Uusi vaihtoehto perustettu ministerien vallanhimon takia 8:48

Politiikantoimittajien arviot perussuomalaisten kaaoksesta 8:56

Lue myös:

    Uusimmat