Kansallisoopperan lumisydämen luona kosittu: "Ei tätä voi tapahtua minulle, tämä on kuin sadusta"

Kansallisoopperalla sykkinyt lumisydän lyhtyineen sulatti paitsi oopperan väen, myös sen kohteen. Rakkaudenosoituksessa kietoutuivat toisiinsa meren tyttö ja vuoren poika, Eliza ja Jorge.

– Se yllätti minut täysin. Sanat loppuivat ja jäivät kurkkuun. Ele oli yksi isoimmista asioista elämässäni, Eliza Kasztelan kertoo tunteikkaasti.

Hän ei aluksi uskonut, että Oopperan viereisen amfiteatterin keskellä olevat, lumeen tehty sydän ja lyhdyt olivat hänelle.

– Aluksi kieltäydyin uskomasta. Ei tätä voi tapahtua minulle, tätä voi tapahtua vain saduissa. Kun tajusin asian laidan, sydämeni pysähtyi. Tämä on totta.

Ei sattumalta Oopperalla

Ele oli samalla sekä teatraalinen että herkän kaunis, eikä se tapahtunut sattumalta juuri Oopperalla.

Oopperan kansallisbaletissa esitettiin illalla Bajadeeri. Se on Marius Petipan koreografiaan tehty, Intiaan sijoittuva temppelitanssijattaren ja urhean soturin myrkyt ja juonittelut kukistava rakkaustarina.

– Baletti on elämäni rakkaus, jumaloin sitä, Kasztelan kuvailee.

Hän lähti balettitunneille äitinsä viemänä kaksivuotiaana.

Hieman alle kymmenvuotiaana hän pyrki balettikouluun Gdanskissa Puolassa, Itämeren rannalla.

Nuoren balettiura tyssäsi 

Nuoren Kasztelanin maailma sai kuitenkin kolauksen, sillä hänen vanhempansa eivät päästäneet tytärtään isoon kaupunkiin yksin.

Perhe asui Gdyniassa, 50 kilometrin päässä Gdanskista, ja yksin asuminen asuntolassa olisi ollut turvatonta. Puola eli tuolloin siirtymäkautta kommunismista vapaaseen Eurooppaan. 

Elämä toi Kasztelanin Helsinkiin. Nykyään kääntäjänä ja englannin opettaja toimiva Kasztelan palasi tuolloin rakkautensa pariin Helsingin balettiakatemiassa.

Tuleva aviomies Jorge Rodríguez oli ennen parin tapaamista jo kiinnostunut klassisesta musiikista.

Ensitapaamisen jälkeen balettiin

– Vein hänet balettiin. Aluksi hän ihmetteli, miten päästä sisään tarinaan, missä ei puhuta. Sitten hän oivalsi ja sanoi olevansa myyty baletille.

Rodríguez tosiaan on tuleva aviomies. Häät on suunniteltu pidettäväksi kesällä 2017 Espanjassa.

IT-alan asiantuntija Rodríguez on kotoisin Leónista Luoteis-Espanjasta, Cantabrian vuoristoseudulta.

– Hän tykkää vuorikiipeilystä ja vaeltamisesta. Minulle Itämeri merkitsee paljon. Haluamme häille paikan, missä yhdistyvät meri ja vuoret, Kasztelan kertoo.

Molemmissa maissa häät ovat iso ja tärkeä perhetapahtuma. Häät pidetään Espanjassa käytännön syistä, sillä Rodríguezilla on iso perhe, Kasztelanin perhe on pienempi.

Vyöry sosiaalisessa mediassa

Valon ympäröimä lumisydän ystävänpäivänä sai paljon huomiota sosiaalisessa mediassa.

– Ystäväni soitti ja kehotti menemään heti Facebookiin. Kysyin että miksi. Hän sanoi, että Ooppera etsii teitä, Kasztelan kertoo.

– Jorge seurasi netissä, kuinka ilmiö kasvoi kuin lumivyöry. Mietimme miten tulemme ulos asian kanssa, koska joku saattaa ajatella, että haemme vain halpaa julkisuutta.

He kuitenkin päättivät kertoa tarinansa.

Vastaveto maailman pahuudelle

– Maailmassa on niin paljon ikäviä asioita, ja halusimme saada ihmiset hymyilemään. Halusimme myös rohkaista miehiä osoittamaan erilaisin elein romanttisuuttaan naisilleen.

Lyhdyt paloivat amfiteatterissa koko Bajadeerin ajan. Niistä huolehtivat Rodríguezin ystävä ja Oopperan ompelimon väki.

Kasztelanin yllätti täysin hänen kohta 17-vuotias tyttärensä Dominika. Tämä pystyi pitämään salaisuuden, vaikka tiesi siitä. Äiti ja tytär nimittäin yleensä jakavat kaikki asiat ja salaisuudet.

– Hän ei hiiskunut siitä sanaankaan, sanoo äänessään ihmettelyn sekaista ylpeyttä Kasztelan, jolla on myös 8-vuotiaat kaksoset Oscar ja Vanessa, jotka hekin tanssivat balettia, ja vielä pieni Maximilian-poika. 

Pariskunta sanoo olevansa hyvin kiitollinen Oopperan ja baletin väelle heidän vastaeleestään, uudesta tanssiesityksestä Oopperalla.

Lue myös:

    Uusimmat