Tanssija Mette Linturi pakkasi 22-vuotiaana elämänsä ja muutti Vantaalta Lontooseen päästäkseen tanssijuuden huipulle. Nyt hän on miljoonien ihailemien musiikkivideoiden keulakuva, jonka yhteistyö brittiläisen Jungle-yhtyeen kanssa alkoi epätodennäköisellä tavalla.
Go, back on 74, when I noticed you, kuuluvat kappaleen sanat toisen kertosäkeen kohdalla, kun lavalle ilmaantuu ryhmän keskelle sinisessä paljettihaalarissaan katseen vangitseva tanssija, joka musiikin tahtiin kevyesti astellessaan liikuttaa käsiään kuin silkkistä, tuulen mukana helmeilevää kangasta.
Siinä on suomalaistanssija Mette Linturi, 28, joka tähdittää huippusuosioon nousseen brittiyhtye Junglen musiikkivideota Back On 74, josta on tullut maailmanlaajuinen sensaatio.
Pelkästään Youtubessa musiikkivideota on katseltu 23 miljoonaa kertaa. Spotifyssa kappaletta on kuunneltu 124 miljoonaa kertaa. Sosiaalinen media, eritoten TikTok, on myös täynnä satojatuhansia, ellei miljoonia ihmisten tekemiä tanssivideoita musiikkivideon koreografiaa mukaillen.
Vaikka Linturi on saanut Back On 74:n myötä suuremman näkyvyyden kuin koskaan, on hän jo entuudestaan tuttu hahmo Junglen musiikkivideoista. Linturi on toinen niiden päähahmoista brittitanssija Will Westin rinnalla. Yhtyeen muitakin, tanssijoiden taituruuteen nojaavia musiikkivideoita on katseltu miljoonia ja jälleen miljoonia kertoja.
Junglen musiikkivideoissa on hyvin tunnistettava tyyli: ne kuvataan aina yhdellä otolla, ja juoni kietoutuu lopulta Linturin ja Westin hahmojen yhteen sulautuvaan koreografiaan muun ryhmän keskellä.
Instagramissa Linturilla itsellään on 71 000 seuraajaa, ja määrä nousee jatkuvasti. Paljon seuraajia tuli eritoten maaliskuun alussa Brit Awardsien jälkeen, jossa nähtiin Junglen esitys. Tuotakin hetkeä seurasivat miljoona silmäparit.
Linturi vastaa Zoom-puheluuni kotoaan Lontoosta käsin. Introvertiksi sekä ujoksi ihmiseksi itseään kuvaileva tanssija syttyy liekkeihin ja säteilee puhuessaan siitä hänelle kaikista tärkeimmästä: tanssista.
– Minulla on nyt tällä hetkellä kaikki, mitä voisin haluta, hän myöntää.
Ujosta lapsesta tuli eturivin tähtioppilas
Vantaalta kotoisin olevan Linturin taipale tanssin parissa alkoi 8-vuotiaana, kun hän iltapäiväkerhosta saamansa idean verukkeella vakuutteli äitinsä laittamaan hänet nykytanssitunneille. Silloin tanssista tuli täydellisen olennainen osa Linturin elämä. On ollut nykytanssia, hip hopia, streetia, mitä ikinä tarjolla onkaan ollut.
– Olen aina ollut tosi ujo lapsena, ja vieläkin. Se oli semmoinen paikka, missä pystyin olemaan ajattelematta, eikä tarvinnut kauheasti puhuakaan. Tanssi oli todella vapauttavaa.
Muuten elämässään Linturia ei ole haitannut jäädä taka-alalle, sillä hän ei halua olla huomion keskipisteenä. Mutta tanssin suhteen asia on ollut aina täysin päinvastoin.
– Halusin nuorempanakin aina olla eturivissä, opettajan suosikki, kaikista paras. Kun tehtiin vaikka jotain kevätnäytöksiä ja opettaja laittoi minut takariviin, edes hetkeksi, niin olin tosi vihainen! Ajattelin vain, etten ansaitse sitä, Linturi nauraa.
– Se on ollut sellainen paradoksi. Ja täälläkin puhutaan siitä, että vaikka olen tosi ujo, niin sitten, kun pääsee tekemään sitä omaa juttua, niin asia muuttuu, asenteeni muuttuu. “Olen täällä, katsokaa minua” -tyyppisesti. Sitten haluan kaikkien tiedostavan läsnäoloni. Siinä on outo kontrasti.
Linturin mukaan siinä on kyse nimenomaan tanssista ja liikkeestä. Sen myötä hän voi syventyä erilaisiin tunnetiloihin ja rooleihin. Linturin mukaan silloin ei edes tunnu siltä, että se on hän, Mette, joka tanssii. Hän yhdistää tanssiin palasia itsestään ja sen päätyttyä palaa omaan olemiseensa.
Lapsena hän ihaili eritoten Pussycat Dolls -yhtyeen musiikkivideoita, jotka olivat seksikkäitä ja jopa hyperfeminiinisiä. Ne olivat Linturin mukaan “best thing ever”.
– Vaikka siinä kesti aika pitkään niin sanotusti “tulla perille”, niin nyt kun katson itseäni, miten kannan itseäni ja mistä tykkään, niin sen lähtökohdan huomaa kyllä.
So you think you can dance?
Vaikka Linturi on suhtautunut tanssimiseen aina intohimolla, ei hänestä pitänyt alunperin tulla ammattitanssijaa. 13-vuotiaana hän toki leikitteli parhaan ystävänsä kanssa sillä ajatuksella, että heistä kahdesta tulee vielä supertähtiä.
– Hän tykkäsi laulaa, minä halusin tanssia. Katsottiin So You Think You Can Dancea ja ajateltiin, että halusimme olla kuin he.
Se ei kuitenkaan silloin tuntunut millään tapaa asialta, joka voisi olla saavutettavissa.
– Siinä oli iso kuilu. Tuntui, ettei se ollut realistista eikä minulla ollut sellaisia lähtökohtia, että pystyisin oikeasti olemaan tuollaisissa paikoissa. Mutta ajatuksella oli kivaa leikitellä.
Sitten tapahtui matka, joka muutti kaiken.
Linturi oli Helsingin luonnontiedelukiossa ja hyvin innostunut fysiikasta sekä astronomiasta. Näille aloille hän ajatteli päätyvänsä, se oli suunnitelmana. Niihin tähdätäkseen hän oli kirjoittamassa matematiikkaa uudelleen paremman arvosanan saadakseen ylioppilaskirjoituksissa, mutta kokeisiin lukiessaan hän päättikin lähteä ystäviensä kanssa Ruotsiin tanssileirille.
Siellä aukesi lukko, joka johti Linturin uudelle tulevaisuudenpolulle.
– Näin ja koin siellä paljon uusia asioita. Semmoinen oleminen, sisäinen itseluottamus, jota siellä näki. Suomessa kun voidaan olla niin vaatimattomia, mikä on ihan ok. Mutta tanssiskenessä pitää uskaltaa ottaa tilaa, olla asenteella. Se oli ensimmäinen kerta, kun näin sellaista livenä, miten vaikka tanssitunnilla ollaan. Ja se oli vain yhden maan päässä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Matkan myötä mielestä alkoi luisua ajatus siitä, että hänestä tulisi sittenkään “fysiikkanörtti”. Linturi alkoi treenata tanssia entistä kovempaa ja käytti kaiken liikenevän aikansa siihen.
Tosin siinäkään vaiheessa hän ei vieläkään varsinaisesti ajatellut, että siitä tulisi työ, vaan hän halusi oikeastaan vain olla “sikahyvä tanssija”. Hän halusi tietää, kuinka huippuunsa hän voisi hioa taitonsa tanssijana.
Matikan kirjoituksiin lukeminen jäi, niille Linturi sanoi bye. Hän tajusi voivansa aina palata sen pariin myöhemmin elämässä, mikäli niin haluaisi.
– Voin tehdä niin, koska aivoni pystyvät kyllä siihen. Mutta jos haluan tanssia, kroppani ei pysty aloittamaan sitä sitten, kun olen 30-vuotias. Se on nyt tai ei koskaan.
– Luulen kyllä, etten tule koskaan enää mitään fysiikkaa lukemaan, Linturi nauraa perään.
Huipun tavoitteluun
Harjoittelumäärien lisääntyessä muutto ulkomaille alkoi kutkuttaa mielessä. Siellähän ne kaikki huiput olivat. Linturi pohti muuttoa Ruotsiin, mutta hänen parhaalla ystävällään, tanssija Miranda Chambersilla oli kuitenkin muuta mielessään.
– Oli Mirandan idea muuttaa Lontooseen. Ja se oli vähän läpällä, koska olemme niin läheisiä, että “tulet olemaan siellä, missä minäkin”.
Kesällä 2017 Linturi kokeili kepillä jäätä ja matkusti kuukaudeksi Lontooseen. Se oli menoa, sillä hän rakastui päätä pahkaa kaupunkiin ja sen tanssiskeneen. Kaikki oli parempaa kuin mitä hän oli edes saattanut kuvitella. Tanssijat, joita hän näki, nostivat hänen huipuksi kuvittelemaansa tasoa entisestään.
Oli siis helppoa myöntyä parhaan ystävän ehdotukseen ja syksyllä 2017 Linturi pakkasi elämänsä Suomesta Isoon-Britanniaan.
Lontooseen asetuttuaan asiat alkoivat hiljalleen aueta. Hän sai tanssia huippuseurassa, elämään lipui myös mallintöitä ja muita luovan alan projekteja.
Linturi kertoo kokevansa olleensa hyvin onnekas, sillä hän on pystynyt elättämään itsensä lähes koko Lontoossa asumisensa ajan intohimoaan mukailevilla töillä. Muutettuaan Lontooseen hän oli pari kuukautta töissä pubissa, mutta pääsi pian erään klubin esitanssijaksi. Työstä maksettiin hyvin, ja se oli Linturille hyödyllistä lisätreeniaikaa, jolloin hän pystyi leikittelemään erilaisilla rooleilla .
Ensimmäinen varsinainen näkyvä työ, johon hänet palkattiin tanssijana, oli Pringlesin mainos. Linturi päädyttiin palkkaamaan sen perusteella, että hän osasi tanssia voguingia.
– He halusivat jonkun tekemään siihen duckwalkin (yksi tanssilajin liikkeistä). Se oli tosi hauska, minulla oli ne sipsit suussa niin, että ne näyttivät ankan nokalta. Ja tein duckwalkia Pringlesit käsissä. Se oli niin kornia, mutta rakastin sitä. Olin tosi onnellinen siitä, että olin siellä.
Jungle
Jo silloin, kun Linturi muutti Lontooseen, oli hän hyvin tietoinen eräästä bändistä nimeltään Jungle. Niihin aikoihin yhtye julkaisi musiikkivideon kappaleelleen Julia. Se teki lähtemättömän vaikutuksen Linturiin.
– Olin todella vaikuttunut siitä. Kaikki palaset jotenkin loksahti ja ajattelin sen olevan täydellisintä taidetta, mitä olen koskaan nähnyt. Ja ajattelin, että tässä haluan olla mukana.
Meni puolisen vuotta, kun Linturi sai kutsun, joka häkellyttää yhä: casting callin Junglen tulevaan musiikkivideoon.
Se oli Linturin mukaan uskomatonta, ja hän kiitti mielessään niitä voimia, joiden myötä hänen henkilökohtainen manifestointinsa oli toiminut. Tässä oli hänen elämänsä tilaisuus.
Mutta koe-esiintyminen sujui aivan päinvastoin, kuin Linturi oli ajatellut.
– Sanon aina: koe-esiintymiseni oli kamala. Enkä ole edes vaatimaton, se oli hirveä. Charlie (Di Placido), musiikkivideoiden ohjaaja, oli paikalla, ja nykyään, kun tunnemme toisemme, hän välillä kiusaa minua sillä videolla, vaikka luulin sen olleen hävitetty maan päältä. Kaikella rakkaudella siis.
Koe-esiintymisessä haettiin tanssijoita kahteen Junglen musiikkivideoon, ja odotustensa vastaisesti Linturi pääsi niistä toiseen. Sitä harjoitellessa toisen videon kuvaukset olivat alkamassa, jolloin Di Placido pyysi Linturia jäämään myös siihen.
– Mistä syystä se olikin, niin hän näki jotain minussa, koska olin silloin hyvin aloitteleva ammattitanssija vielä, se oli yksi ensimmäisistä töistäni. Olin vielä varsinainen rookie ja hyvin epävarma.
– Mutta hän pyysi minua jäämään, joten olin mukana kummassakin videossa. Jälkimmäinen niistä oli Heavy, California, ja siinä minun ja Willin “tarina” alkaa. Se oli myös vahinko, eikä sitä oltu varsinaisesti suunniteltu.
Kuvausten jälkeen Linturi sai hämmästyttävän sähköpostiviestin. Siinä kerrottiin, että tekeillä on taas seuraava Jungle-video ja kysyttiin, onko hän käytettävissä. Ja Linturi oli, hän todellakin oli.
– Olin todella iloinen, koska olen aina ollut todella ankara itseäni kohtaan. Joten kun nämä videot tulivat ulos, vaikka tykkäsinkin niistä, en koskaan pitänyt itsestäni missään niistä. Tuntui, että minulle annettiin uusi mahdollisuus.
Seuraava video oli Casio, jonka jälkeen otettiin jälleen kerran yhteyttä ja kysyttiin, oliko Linturi käytettävissä. Ja taas sen jälkeen, häntä pyydettiin mukaan yhä uudelleen ja uudelleen.
Lopulta Linturi tajusi tulleensa hyvin olennaiseksi osaksi Junglen imagoa. Sitä hän ei olisi koskaan saattanut kuvitella, tai edes haaveilla siitä.
– Tämä on ollut odottamaton matka. En koskaan tiennyt tämän olevan kulman takana. Olen todella iloinen siitä, että se on tapahtunut, koska vaikka en tekisi töitä heidän kanssaan, olisi Jungle silti yksi suosikkibändeistäni. Pidän heidän musiikistaan todella paljon.
Muutama viikko sitten Brit Awardseissa Linturi havahtui tilanteeseen, joka tuntui todelliselta “dream come true” -hetkeltä: hän tanssi lempiyhtyeensä musiikin tahtiin, miljoonien ihailevien katseiden alla, vierellään paras ystävänsä Miranda, joka niin ikään tanssii Junglen riveissä.
Vaikka Linturi ei ollut varsinaisesti haaveillut suurilla lavoilla tanssimisesta, oli se hetki kuitenkin sellainen, josta hän oli, kenties salaakin, unelmoinut.
– Se oli juuri se, mitä sain tehdä. Ajattelin silloin Brit Awardseissa, että tämä on todella hyvä näin, rakastan tätä.
Kovaa työtä ja leikkimielisyyttä
Tanssimiseen ja ammattilaisuuteen Linturi suhtautuu nyt hyvin eri tavalla, kuin ennen. Työ on tavalla tai toisella läsnä hänen elämässään koko ajan, sillä hänen on aina pidettävä huolta tärkeimmästä työvälineestään: kehostaan.
Aikoinaan hän muistaa harjoitelleensa jatkuvasti itseään piiskaten, jopa hieman veren maku suussa. Oli tärkeää ajaa itseä alinomaa parempiin suorituksiin.
Nyt Linturille tärkeintä on pitää hauskaa sekä kuulostella kehoaan siitä, mikä tuntuu hyvälle ja mikä ei. Tärkeää on myös ruokkia luovuutta.
– Haluaisin pitää tämän leikkisänä. Olemme kaikki isoja lapsia. Se on asenteeni nykyään.
– Joskus olen todella kurinalainen ja haluan tehdä asiat tietyllä tavalla. Mutta joskus tuntuu, että että haluan olla vain ihminen ja kuunnella itseäni. Joskus haluan myös tylsistyä, jotta keksin mitä voisin tehdä seuraavaksi. Yritän välttää sisäisen ääneni asettamia paineita.
Tanssijana Linturilla saattaa olla pidempiä jaksoja, kun hänellä on enemmän vapaa-aikaa. Sitten, kun hänet on buukattu tanssimaan, voivat päivät olla hyvin pitkiä ja intensiivisiä niin fyysisesti kuin psyykkisesti, projektista ja vaatimuksista riippuen.
Joskus Linturin mukaan riittää, että ilmestyy paikalle. Joskus taas vaaditaan äärimmäistä panosta. Junglen tuorein levy Volcano on tästä hyvä esimerkki.
– Se on ollut yksi haastavimmista töistä, mitä olen koskaan eläessäni tehnyt. Meillä oli kuusi harjoittelupäivää kaikille 13 biisille, ja sitten meillä oli neljä päivää aikaa kuvata ne kaikki. Meillä oli kolmesta neljään videota kuvattavana päivittäin tietyssä aikaikkunassa. Sekä kroppani että aivoni ylikuumenivat, koska minun oli selvittävä siitä, meidän kaikkien oli pystyttävä siihen ja sen oli näytettävä upealta.
Erään kuvauspäivän jälkeen Linturi muistaa tulleensa kotiin niin väsyneenä, että oli nukahtanut sohvalle meikit naamalla ja takki päällään.
– Heräsin seuraavana aamuna ja oli lähdettävä samantien takaisin. Menin samoissa vaatteissa, samassa lookissa. Olin niin väsynyt, vaikka se oli upeaa, nautin sen tekemisestä todella paljon. Mutta se oli myös todella, todella, todella haastava, koska sinun oli laitettava itsesi ihan täysillä likoon. Muuten se ei toimisi.
Myös kilpailua tanssijoiden kesken esiintyy Lontoon kunnianhimoisissa piireissä. Halukkaita on paljon, mutta mahdollisuuksia lopulta rajallinen määrä.
Linturi itse kiittelee omaa lähipiiriään siitä, ettei itse liiemmin koe haitallista kilpailuhenkeä ympärillään.
– Tietysti aina ihmisissä on tulta. Mielestäni sitä esiintyy, mutta koitan olla huomioimatta sitä liian paljon, koska se ei palvele minua. Ympärilläni on paljon ystäviä, todella ihania ystäviä, jotka kaikki työskentelevät samalla alalla. Olemme samanlaisia, mutta toisaalta erilaisia ja mielestäni meille kaikille on tilaa. Emme ole kopioita toisistamme.
Tanssija on itse itsensä suurin haastaja, näin kokee ainakin Linturi omalla kohdallaan. Toisten tanssin katseleminen inspiroi, mutta liiallinen tarkkailu tai syynääminen ainoastaan lopulta pidättelee. Siksi se ei Linturin mukaan olekaan kannattavaa.
– Onneksi ympyröissäni ei ole sellaista, olemme todella kannustavia toisiamme kohtaan. Toisen voitto on myös oma voitto.
Mistä seuraavaksi haaveilisi?
Tulevaisuudessa Linturi toivoo yhteistyön Junglen kanssa jatkuvan. Koskaan ei pidä kuitenkaan olla liian varma mistään, hän muistuttaa. Junglen lisäksi hän on tehnyt yhteistyötä monien muiden nimekkäiden artistien kanssa, mukaan lukien Kylie Minogue sekä FKA twigs ja luonut uraa mallina.
Junglen ympärillä on nyt juuri niin paljon hypea ja hehkutusta, että Linturin itsensäkin kannattaa ottaa siitä kaikki irti. Tehdä mahdollisimman paljon erilaisia töitä, sillä nyt ihmiset katsovat ja kuuntelevat erityisen suurella mielenkiinnolla.
Tulevaa on kuitenkin vaikeaa ennustaa.
– En nähnyt alunperin itseni tulevan tännekään. Tietysti rakastan heidän musiikkiaan, rakastan koreografioita, funkia ja diskoa, kaikkea sitä. Jos se on minua varten, niin toivottavasti. Mutta jos on aika siirtyä eteenpäin, niin on tehtävä. Se on myös hyvä, koska minulla on ollut nyt jo kaunis matka. En tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi, mutta yritän olla stressaamatta sitä liikaa. Erityisesti tällä hetkellä koitan elää päivä, maksimissaan viikko kerrallaan.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Zoom-hetkemme lähestyy loppuaan, mutta on vielä aika yhdelle tärkeälle kysymykselle: mikä on Linturin suhde Suomeen?
Muutettuaan Lontooseen Linturi ei ole käynyt kotimaassaan kuin muutaman kerran, ja koska suomen kieltäkään ei ole juuri tullut käytettyä, sujuu tämäkin keskustelumme sujuvasti kahta kieltä yhdistäen. Hän toivoo pääsevänsä kesällä käymään Suomessa.
Suomen ja suomalaisuuden merkitys kytee Linturissa lämpimänä, vaikka hän onkin myös etääntynyt siitä.
– Tietysti rakastan kotia ja rakastan sitä, että olen Suomesta. Se on vaikuttanut siihen, millainen olen, miten suhtaudun asioihin ja ajattelen niistä. Tajuan sen joskus täällä. Ihmiset haluavat niin paljon draamaa ja ongelmia, itse haluan vain hengitellä ja olla.
– Ehkä on semmoinen fiilis, että olen vähän vieraantunut Suomesta. En puhu suomea paljon yhtään elämässäni, emmekä juttele perheeni kanssa mitenkään joka päivä. Se on enemmänkin niin, että tiedän heidän olevan siellä ja minua varten, he rakastavat minua ja tietävät, että kaikki on hyvin. Äitini aina sanoo, että “tiedän sinun olevan elossa, kun näen, että päivität Instagramia”. Olen vain, että joo, elossa ollaan, töitä tekemässä vaan, Linturi myhäilee.