Vuosittain suomenpystykorvapentuja rekisteröidään noin 600. Huippuvuonna 1968 lukema oli 2866. Eläinlääkärin mukaan monimuotoisen ja elinvoimaisen rodun takaisi noin tuhannen pennun vuotuinen määrä.
Suomenpystykorva on metsästyskoira, joka tuntui menneinä vuosikymmeniä kuuluvan jokaisen maalaistalon pihapiiriin. Metsästyssääntöjen ja metsäkanalintukantojen vaihtelu on näkynyt myös suomenpystykorvan suosiossa.
Suomalaisten muutettua kaupunkeihin ja lähiöihin suomenpystykorva ei seurannut mukana, koska sillä oli maalaiskoiran maine.
– Suomenpystykorva sopeutuu hyvin kaupunkikoiraksi, kun se sinne pentuna tuodaan. Se ei ole ollenkaan niin haukkuherkkä kuin yleisesti ajatellaan, sanoo eläinlääkäri Nina Menna.
Samaa sanoo myös Aslak Liimatainen, joka kasvattaa suomenpystykorvapentu Jujua Helsingin Kulosaaressa.
– Kokemukseni mukaan täysin sopiva koira kaupunkioloihin. En ole huomannut yhtään syytä, miksi ei sopisi kaupunkiin, sanoo Jujun isäntä.
Suomenpystykorvan pennuilla onkin kysyntää, muttei riittävää tarjontaa.
– Pentueet ovat pieniä ja monet kasvattajat teettävät nartuillaan vain yhden tai kaksi pentuetta, kertoo eläinlääkäri Menna.
Yksi syy pentueiden pienuuteen on, että kasvattajat teettävät pentuja vasta kun narttu on niin sanotusti valmis.
– Nartulle halutaan kaikki paperit kuten metsästyskoetulokset, näyttelytulokset ja pevisa-tutkimukset tehtynä, mikä johtaa siihen, että narttu on jo melkein nelivuotias ensimmäisen pentueen kanssa, sanoo eläinlääkäri.
Pevisa tarkoittaa perinnöllisten vikojen ja tautien vastustamisohjelmaa. Suomenpystykorvalla on ollut taipumusta epilepsiaan, mutta se on saatu taltutettua määrätietoisella jalostustyöllä.
– Kun nartun valmistuminen vie pitkään, niin ikä alkaa tulla vastaan. Tiineeksi ei tullakaan enää yhtä helposti ja pentueiden koko laskee, kertoo eläinlääkäri.
Suomen Pystykorvajärjestö rohkaiseekin kasvattajia teettämään nartulla enemmän kuin yhden pentueen. Myös uusia kasvattajia värvätään.
Suomalaiset rodut
Kotimaisia rotuja on vain viisi: suomenajokoira, suomenlapinkoira, karjalankarhukoira, suomenpystykorva ja lapinporokoira.
Näiden kaikkien rotujen pentujen rekisteröintimäärät ovat joko laskeneet tai parhaimmillaankin pysyneet samalla tasolla 2000-luvulla.
Suomenpystykorvan pentujen määrät ovat laskeneet, mutta samoin on käynyt myös suomenajokoiralle, kertovat Kennelliiton tilastot. Tosin suomenajokoiran kanta on paljon vahvempi, joten se kestää laskun paremmin. Yli tuhannen pennun vuosittaisia rekisteröintejä on myös suomenlapinkoiralla. Lapinporokoira ja karjalankarhukoira ovat pentumääriltään vielä suomenpystykoiraakin pienempiä rotuja.
Silti suurin huoli tuntuu olevan juuri suomenpystykorvasta, joka julistettiin Suomen kansalliskoiraksi vuonna 1979.
Aslak Liimatainen valitsi suomenpystykorvan itsestään selvästi.
– Meillä oli kotona suomenpystykorva kun olin pieni poika, olen kansallisromantikko ja kasvanut järvi-Suomessa. Ei oikeastaan ollut muita vaihtoehtoja, sanoo Liimatainen.
Liimatainen kuvailee rotua erittäin valppaaksi ja energiseksi.
– Se tietää aina mitä ympärillä tapahtuu ja se jaksaa kulkea metsässä tai peuhata koirapuistossa pitkään, sanoo Liimatainen.
Suomenpystykoira on myös hyvä ehdokas ihmisen parhaaksi ystäväksi.
– Se kiintyy voimakkaasti siihen ihmiseen, joka sitä pääsääntöisesti hoitaa. Eli Jujusta on tulossa minun koirani, se huolestuu kotonakin heti, jos menen huoneesta toiseen. Se seuraa minua kuin hai laivaa, kuvailee Liimatainen Jujun kiintymystä.
Eikä kaupungissa asuminen estä metsästysharrastusta. Jujukin opettelee jo täyttä päätä metsästyskoiran tehtäviä gps-pantoineen.