Kansallinen hätätila ja Lontoossa lukuisia tulipaloja – näin hurjan kuumuuden pitäisi olla mahdotonta Britanniassa
Britanniassa mitattiin maan korkein lämpötila koskaan. Eurooppaa koettelevan helleaallon voimistuessa junaraiteet vääntyivät ja tulipaloja on riehunut ympäri Lontoota, kertoo Reuters.
Lontoossa mitattiin tiistaina 40,3 astetta. Viimeisin ennätys oli vuonna 2019 mitattu 38,7 astetta.
Englannin ilmatieteenlaitoksen Stephen Belcher sanoo, ettei odottanut näkevänsä vastaavanlaisia lämpötiloja uransa aikana.
– Met Officen tutkimus on osoittanut, että Yhdistyneessä kuningaskunnassa on käytännössä mahdotonta kokea 40 astetta häiriöttömässä ilmastossa, mutta kasvihuonekaasujen aiheuttama ilmastonmuutos on mahdollistanut nämä äärimmäiset lämpötilat, Belcher kertoo.
Britannialla on vaikeuksia ylläpitää keskeisiä liikennepalveluja äärimmäisessä kuumuudessa tai lumisateessa. Maa on asetettu kansalliseen hätätilaan ennennäkemättömien lämpötilojen vuoksi.
Junareittejä Lontoosta maan itä- ja länsirannikolle peruttiin, sähköyhtiöt ilmoittivat joukkokatkoksista, ja normaalisti vilkkaat kaupunkien keskustat olivat hiljaisia. Network Rail twiittasi useita kuvia, joissa näkyy kuumuuden aiheuttamia mutkia raiteissa.
Liikenneministeri Grant Shapps sanoi, että matkustaminen on häiriintynyt huomattavasti.
– Infrastruktuuri, josta suuri osa on rakennettu viktoriaanisella ajalla, ei ole rakennettu kestämään tämäntyyppisiä lämpötiloja, hän sanoi.
Hurjat lämpötilat yleistyvät lähivuosina
Lontoon palokunta julisti suuronnettomuustilan ja kehotti ihmisiä lopettamaan grillaamisen, kun 110 paloautoa taisteli paloja vastaan eri puolilla pääkaupunkia.
Itä-Lontoossa Wenningtonin kylässä syttyi suuri tulipalo. Liekit levisivät viereisillä kuivilla pelloilla ja lähestyivät historiallista kirkkoa. Muualla pääkaupungin ympäristössä paloi laajoja ruohikkoalueita, jotka puhalsivat savua pääteille ja lähialueille.
Ilmastotutkijat arvioivat, että käsittämättömät lämpötilat tulevat todennäköisesti yleistymään tulevina vuosina.
Euroopan yliopistoinstituutin ilmasto- ja makrotalouden professori Sony Kapoor sanoo, ihmisten aliarvioineen ilmastonmuutoksen vaikutuksia jo pitkään.
– Mutta edes minä en koskaan uskonut, että Lontoossa olisi 40 astetta vuonna 2022, Kapoor sanoo.
Uusimmat
-
17:38
Zelenskyi: Ukrainalla ensimmäistä kertaa tarpeeksi tykistön ammuksia
-
17:30
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
17:15
Tom Cruisen ja Katie Holmesin 18-vuotias Suri-tytär vaihtoi nimensä
-
17:06
Kanadan junioritähdeltä erikoista käytöstä MM-kisoissa – latasi aiheesta jäätävän vastauksen MTV Urheilulle
-
17:05
Veikka-Juliuksen kymmenen "ällää" ja Maajussi-kaksikon lähentyneet välit – katso, mitä hyvää meillä ja maailmalla on tapahtunut!
-
17:04
MM-kisoihin tulossa kova vahvistus Carolinasta – "Nousen koneeseen"
-
16:56
Tv-tuotantoyhtiö kyseli henkilön rikostaustoja käräjäoikeudesta – hovioikeuskin torppasi tietopyynnön
-
16:54
Slovakian pääministeri leikattiin toistamiseen – tila edelleen hyvin vakava
-
16:45
Videonäyte paljastaa Leijonien erikoisen sekoilun – Petteri Sihvonen tyrmistyi NHL-vahvistuksen pelaamisesta: "Missä paniikissa olet?"
-
16:25
Olli Jokiselta varoitus Mikael Granlundin ympärillä pyörivästä myllystä: "Rajansa kaikella"
-
16:20
Hollywood-legenda Pierce Brosnan täytti 71 vuotta! Vaimo julkaisi kuvan vuosien takaa
-
16:16
Putin vierailullaan: "Venäjä valmis toimimaan käyttövoimana Kiinan taloudelle"
-
16:14
Auton lavalta putosi kuormaa pyöräilijän päälle Lahdessa – poliisi etsii autoilijaa
-
16:12
Mielenosoitus Gazan tilanteesta jatkuu Helsingin yliopistolla – tätä vaaditaan
-
16:11
Eeva Lehtimäen kommentti: Pelkoa ja inhoa Brysselissä – äänestäjien turvallisuushuolista herää kaksi kysymystä
-
16:00
Pörssisähkö huomenna miinusmerkkistä! Tuntihinta kalleimmillaankin nollassa
-
15:56
Espanjalaismedia: Xavi saa potkut Barcelonan päävalmentajan tehtävästä
-
15:53
Leijonien NHL-mies tiputettiin ykkösketjusta – Jukka Jalonen napakkana: "Jossain vaiheessa sekin loppuu"
-
15:52
Matkustaja häiriköi Finnairin lennolla – sai syytteet
-
15:46
Poliisi Helsingin massiivisesta tietomurrosta: "Jokaisen, joka epäilee tietojensa vaarantuneen, on hyvä tehdä toimia"
-
Lataa lisää