Satakunnan käräjäoikeus vangitsi eilen viisi Kankaanpään seudulla asuvaa miestä epäiltyinä terrorismisrikoksista.
Poliisin mukaan kantasuomalaiset miehet edustavat äärioikeistolaista akselerationistista aatesuuntausta. Kokosimme perustietoja aatteesta.
Lue myös: MTV Kankaanpäässä: Näin terrorismiepäily on otettu vastaan pikkukaupungissa
Mikä on akselerationismin tavoite?
Kyseessä on äärioikeistolainen uusnatsinen aatesuuntaus, jonka tavoitteena on romahduttaa yhteiskunta terrori-iskuilla. Akselerationistit uskovat, että terrori-iskut käynnistävät väestöryhmien välisen konfliktin, niin sanotun rotusodan.
Rotusodan voitettuaan akselerationistit perustaisivat kansallissosialistisen yhteiskunnan.
Terroristinen väkivalta on uusnatsistisen akselerationismin aatteellisessa ytimessä, sillä iskut nähdään välttämättöminä vauhdittamaan yhteiskunnan romahdusta.
Aatteen tavoitteista kertoo esimerkiksi terrorismitutkija Leena Malkki Twitterissä.
Miten aate toimii?
Keskusrikospoliisin mukaan akselerationistit toimivat yleensä salassa, eivätkä esimerkiksi osoita mieltään kaduilla tai mesoa internetissä.
Yhdysvalloissa aatetta edustava Atomwaffen-ryhmä on kuitenkin julkisestikin tuonut kantojaan esiin ja värvännyt porukkaa esimerkiksi armeijan leivistä. Asiasta kerrotaan kansainvälisen terrorisminvastaisen keskuksen artikkelissa.