MTV Kankaanpäässä: Näin terroriepäily on otettu vastaan – alakoulusta toisensa tuntenut viisikko tunnettiin yleisesti "natsijoukkona"

MTV Kankaanpäässä: Näin pikkukaupungissa on terrorismiepäily otettu vastaan 5:08
Katso video: MTV Uutisen rikostoimittaja raportoi Kankaanpäästä – näin paikalliset kertoivat epäillystä viisikosta

Kankaanpään terrorismiepäily on otettu pikkukaupungissa vastaan varautunein tunnelmin. MTV jalkautui Kankaanpään kaduille selvittämään, mitä "Kankaanpään ryhmästä" tiedetään.

Toistaiseksi terrorismirikoksista epäillyistä miehistä on viranomaisten puolesta kerrottu, että he ovat 1990-luvulla syntyneitä kantasuomalaisia Kankaanpään seudulta.

MTV Uutisten rikostoimittaja Tiia Palmén on haastatellut kaupungissa paikallisia asukkaita, joita tapaus on selvästi puhuttanut.

– On käynyt selväksi, että tämä viisikko tunnetaan alueella erittäin hyvin. Tapasin yhden nuoren miehen, joka tunsi viisikon hyvin nuoruudesta asti. Hän sanoi, että porukka oli ala-asteelta lähtien ollut viisihenkinen joukko, Palmén raportoi.

Nimettömänä pysyvän miehen mukaan viiden miehen porukasta puhuttiin kaupungilla varsin yleisesti "natsijoukkona".

– He eivät olleet kaupungilla herättäneet huomiota kuitenkaan siinä mielessä, että olisivat olleet väkivaltaisia tai aiheuttaneet häiriötä.

Lähteen mukaan miehillä oli ollut kriittinen suhtautuminen maahanmuuttoon sekä rasistisia ajatuksia ulkomaalaisista. Kaikki olivat ilmeisesti työssäkäyviä ihmisiä.

Joukossa kaksi veljestä

Erään paikallisen mukaan kaksi porukan jäsenistä olisivat veljeksiä, kotoisin lähikylästä. Nainen oli kuvaillut heitä rauhallisiksi ja hiljaisiksi.

– Naiselle oli tullut suurena yllätyksenä, että heitä epäillään tällaisesta rikoksesta. Sen sijaan haastattelemani nuori mies ei ollut yllättynyt, koska heillä tiedettiin olevan äärioikeistolaista ajattelua, Palmén kuvailee. 

Paikalliset ovat Palménin mukaan olleet varovaisia kommentteja antaessaan.

– Kukaan ei ole halunnut puhua asiasta kameralle.

Konkreettinen kohde hämärän peitossa

Yhteen kysymykseen ei ole kankaanpääläisiltä kaduntallaajilta löytynyt vastausta.

Poliisi ei ole kertonut, mikä olisi ollut viisikon epäillyn rikoksen kohde.

Porukan tuntenut nuori mies arveli Palménin mukaan, että kiinniotto liittyy miesten hallussa olleeseen asearsenaalin kokoon. Miehiltä takavarikoitiin huomattava määrä räjähteitä ja ammuksia.

– Hän ei olisi voinut millään uskoa, että he olisivat todellisuudessa tällaisen iskun toteuttaneet, Palmén raportoi.

Miehet vangittiin perjantaina epäiltynä terrorismirikoksista Suomen historian ensimmäisessä äärioikeistoon liittyvässä terrorismitutkinnassa.

Poliisin mukaan miehiin kohdistuneet tutkintatoimet alkoivat jo joulukuussa 2019.

Silloin heitä epäiltiin törkeästä ampuma-aserikoksesta, ja heiltä takavarikoitiin kotietsintöjen yhteydessä huomattava määrä ampuma-aseita, patruunoja ja räjähteitä. Sen jälkeen joukko on poliisin mukaan ollut tarkassa seurannassa.

Lue myös:

    Uusimmat